- Kuvia onnen satumaasta, missä renkaatkin lentävät
Nokian Renkaat julkisti tuloksensa. Pitkin syksyä oli povailtu tulosvaroituksen antamista, mutta sitä ei tullut. Kurssi ampaisi yli 10% nousuun. Kyseessä lienee helpotusralli, joka vaimenee ajan oloon. Nokian Tyres on silti hyvä yhtiö.
Ei mikään häävi tulos, jos oltaisiin normaalielämässä. Kohtuullinen torjuntavoitto ja ylimitoitettu kurssireaktio. Venäjä talouden hiipuminen on edelleen leivottava odotuksiin.
Yhtiö tehosti toimintaansa niin paljon, että se lievensi Venäjän liiketoimintojen huonoa kehitystä.
EPS on 1,56 eli suurin piirtein linjassa odotusteni kanssa. Osinko 1,45. Puolivaloilla mennään edelleen ja ohjeistuksen mukaan erityisesti Q1 15. tulee olemaan vaikea.
Liikevoittoprosentti oli silti 22,2 %. Fortumin ex-tj. Kuulan nousu hallitukseen on hyvä veto.
Kauppalehden mukaan "odotettua positiivisempi tulosjulkistus on saanut sijoittajat innostumaan yhtiön osakkeista torstaiaamuna."
- Eikö se pitäisi innostua silloin, kun kurssit ovat pohjamudissa?
Osuus portfoliossa 10%.
Loka-joulukuu 2014
- Liikevaihto laski 7,7 % ja oli 380,0 MEUR (10-12/2013: 411,8 MEUR).
- Liikevoitto heikkeni 16,9 % ja oli 77,5 MEUR (93,2). Liikevoittoprosentti oli 20,4 % (22,6 %).
- Tilikauden voitto kasvoi 237,6 % ja oli 50,1 MEUR (-36,4).
- Osakekohtainen tulos nousi 232,1 % ja oli 0,37 euroa (-0,28 euroa).
Tammi-joulukuu 2014
- Liikevaihto laski 8,7 % ja oli 1 389,1 MEUR (2013: 1 521,0 MEUR). Valuuttakurssit leikkasivat myyntiä 99,9 MEUR vuoden 2013 kursseihin verrattuna.
- Liikevoitto heikkeni 19,9 % ja oli 308,7 MEUR (385,5).
- Liikevoittoprosentti oli 22,2 % (25,3 %).
- Tilikauden voitto kasvoi 13,4 % ja oli 208,4 MEUR (183,7).
- Osakekohtainen tulos parani 12,9 % ja oli 1,56 euroa (1,39 euroa).
- Liiketoiminnan kassavirta oli 458,3 MEUR (325,6).
Osingonjako
Hallitus ehdottaa osingoksi 1,45 euroa (1,45 euroa) osakkeelta.
Taloudellinen ohjeistus
Vuonna 2015, olettaen valuuttojen muuntokurssien pysyvän vakaina, liikevaihdon ja liikevoiton arvioidaan laskevan hieman vuoteen 2014 verrattuna. Ensimmäisen neljänneksen liikevoitto tulee olemaan merkittävästi edellisvuoden vastaavaa ajanjaksoa heikompi, koska talvirengasmyynnin alku viivästyi Venäjällä aiheuttaen myynnin siirtymää myöhemmille neljänneksille.
No comments:
Post a Comment
Lisää kommenttisi, kiitos