Sunday, April 5, 2015

Maaliskuun tulos ja Q1 2015


                                   -  Sinistä valoa

Lisääntyvällä epäuskolla seuraan salkkuni oman pääoman kehitystä kevään aikana. 
Nousuprosentit ovat sellaisia, että hieman hirvittää. Tai sitten ei. Päätalon kielessä tätä sanottaisiin entiian pelaamiseksi.  

Mikä on liian hyvää ollakseen totta ei ole totta ja prosenteilla eivät elä muut kuin tilastonikkarit ja entiianpellaajat eli spekulantit. Toinen hyvin ivallisesti kaikenlaiseen veikkaamiseen suhtautunut kirjailija oli Pentti Haanpää.


Dollarin kallistuminen, öljyn hinnan lasku, yleinen kurssinousu ja osinkokiima  yhdistettyinä maltillisen velkavivun käyttöön ovat hemmotelleet salkkuani tavalla,  joka antaa aavistella, että näin ei voi jatkua tai sitten jatkuu vain. Kuka tietää. Entistä nöyrempänä alan tunnustaa kaikenlaisen sattumanvaraisuuden liittyvän elämään. Ei sitä tiedä missä puussa se piru istuu. Mahdollisesti omassani, tämän näppäimistön äärellä juuri nyt.

Alempana on linkki salkkuyhtiöiden tunnuslukuihin.

TUNNUSLUVUT

Arvostustasot ovat kohtuullisia ja vain muutama kallis yhtiö on mukana, mielestäni ansiosta kallis. On syytä huomata, että kun kyseessä on REIT, P/E-luvusta ei ole juuri haaraa.

Shillerin PE Ratio on joka tapauksessa nyt hyvin korkealla tasolla, peräti  63.9% korkeammalla kuin SP-indeksin pitkäaikainen keskiarvo.  Alan kääntää katsetta Eurooppaan ja varmuuden vuoksi etf-muodossa.

Uusi hankinta ja ostosuunnitelma

db x-trackers Euro Stoxx50 (DR) 1C     DXET     1,01 %

DXET sisältää todella hienoja yhtiöitä ja TER on vain 0,10%,


_______________________________________________________________________________


Tuloslaskelma Q1 2015 ja vuosi takautuvasti



Salkku 31.3.2014                                78414
Salkku 1.1.15                                      90322  

Salkku 31.3.15                                   112610 

Arvon muutos 1 vuodessa                 34196     ( +43,6 %)


Talletukset  2015 Q1 aikana:                          2529 

Osingot (netto) sijoitettu uudelleen                 1177 


Salkun oman pääoman kasvu yhteensä         22288 
               
Salkun oman pääoman kasvu Q1 15 (pl. osingot)     21122           (+ 27,0 %)


TUOTTO Q1  15   20,6 %

Vuoden aikana uudelleensijoitetut osingot   5003
        -"-   uusi pääoma                                      8671

TUOTTO 1 vuosi (osingot pl.)                        26,1%

Suurin osa salkun yhden vuoden tuotosta kehittyi ykköskvartaalilla 2015.

______________________________________________________________________________

Talletusten tarkastelua

Maaliskuu 2015                            900
Q1  2015                                      2529        ( 843e/kk)

Talletus 1 vuoden aikana takautuvasti       8671                     ( 723e/ kk)
Talletus 2 vuoden aikana  takautuvasti     18112                    ( 754e/ kk)

Säästöaste nettotuloista oli vajaa viidesosa, mikä on tyydyttävä taso.


Vuosittaiset brutto-osingot    
(Q1 15                                                    1429)

1 v      (4/14-3/15)                                    6215
2 v     (4/13-3/ 14)                                    3315
3 v      (4/12-3/13)                                    1707

Osinkoraportti maaliskuu 2015


Osinkokertymä vuosittain (brutto)


TUOTTO JA AIKA

Seuraavilla tuottokäyrillä on paitsi viihdearvoa, myös vihjeitä siitä, että hyvä ja kannattava yhtiö peittoaa kaikki indeksit.  Hötkyilyn välttäminen ja kaupanteosta pidättäytyminen kannattaisivat. 

Salkun eräiden osakkeiden ja rahastojen tuotto 3 vuoden aikana Morningstarin salkkuohjelman mukaan.



Salkun historiallisiksi tuotoiksi Morningstar väittää seuraavaa:



Eri indeksien ja yhtiöiden tuotoissa on selviä eroja ajan kuluessa.
Kymmenen vuoden seurannassa tuottoisin olisi ollut Kone. Toisena pitkäaikaisena menestyjänä näkyy olevan PJP eli PowerShares Dynamic Pharmaceuticals ETF

Nokian renkaiden kiri näkyy jyrkkänä kulmakertoimena.

Osuudet salkussa:

Nokian renkaat                                                                      11,33%
Kone OYJ                                                                                7,76%
db x-trackers Euro Stoxx50 (DR) 1C     DXET                        1,01%
Vanguard Total Stock Market ETF         VTI                            6,51%
OMX Nordic 40                                                                         4,39%
PowerShares Dynamic Pharmaceuticals ETF PJP                  2,99%

Ei myynneille kesken nousun

Ainakin toistaiseksi sanon jyrkän ei primitiiviselle halulle "kotiuttaa voitot". 

Lisäilen talletuksia ja teen pieniä lisäyksiä pohjoismaisiin superrahastoihin. Käyrästössä OMX Nordic 40 edustaa osapuilleen nykyistä superrahastojen yhteenlaskettua osuutta (4,39%).

Odotan mahdollista laskumarkkinaa rauhallisesti ja valmiina jatkamaan osto-ohjemia, jotka tyssäsivät alkuunsa hillittömien kurssinousujen vuoksi,

Ostoslista

DXET
Oriola
Vaisala
Wärtsilä

Salkun nykytilaan täältä.

Jakauma kuvassa alhaalla.



Hyvää Pääsiäistä !



















___________________________________________________________________

Sivun katselut viime kuussa
10 738