Monday, June 22, 2015

Kreikka lisää hermoilua myös kaupankäynnissä

               Kuva ihastuttavalta rannalta Kos-saarella. Moussaka oli hyvää!


Mainitsin viime viestissäni, että olen avannut mikrotilin DEGIRO.fi-palvelussa. Sieltä tulikin vallan jännä ilmoitus. Taidan pitää tilin yllä, koska sieltä saa infoa aika laajasta markkina-alueesta.
Ottamatta sen enempää kantaa asiaan erikoiskirjeenvaihtajamme tiedonanturoi lukijoille seuraavaa. Kyseessä ei ole mainos.



22.6.2015
Keskeytys Ateenan pörssin kaupankäyntiin


”DEGIRO on aikaisemmin raportoinut Kreikan nykyisestä tilanteesta ja korostanut kasvavia riskejä.
Tilanteen viimeaikaiset tapahtumat eivät ole positiivisia eikä ratkaisua ole näköpiirissä.
Kyseinen kiristynyt tilanne nostaa asiakkaidemme riskejä. 

Olemme olleet jatkuvasti yhteydessä clearing-kumppaneidemme kanssa ja olemme yhdessä tulleet siihen tulokseen että Kreikka voi joutua rajoittamaan pääoman liikkuvuutta.

Jos näin tapahtuu, seuraukset voivat olla sekä vakavia että ennalta-arvaamattomia. On mahdollista että toimeksiantoja ei voida toteuttaa. Tavallisissa osaketoimeksiannoissa kestää pari päivää ennen kuin itse osake ja käteinen vaihtaa omistajaa.

Haluamme tarjota turvallisen sijoitusympäristön asiakkaillemme. Koska Kreikan nykyinen tilanne on kehittynyt siihen pisteeseen että emme voi pitää sijoittamista Kreikkaan turvallisena, johtuen mahdollisista pääomarajoituksista, olemme päättäneet estää sijoittamisen Kreikkaan.

Kreikan pörssin sijoittaminen on estetty kunnen saamme lisää tietoa tilanteesta.
Tästä eteenpäin, sijoitusalustamme kautta ei voi antaa toimeksiantoja Kreikan pörssiin.
Tämä pitää myös sisällään sen ettei asiakkaamme voi myydä tämänhetkisiä positioitaan, koska toimeksiannon loppuunsuorittaminen on epävarmaa.

Seuraamme tilannetta jatkuvasti ja ilmoitamme asiasta heti kun saamme lisätietoa.
Ymmärrämme tilanteen vakavuuden ja pyydämme anteeksi aiheutunutta vaivaa."


Thursday, June 4, 2015

Toukokuu 2015. Pärjätään sano Sipilän mummo


       Dyynillemme kesä tulee kovin hitaasti. Tulppaanit ovat vasta aukeamassa.

Mitä salkulle kuuluu?

Sen voi katsoa tästä linkistä.
Osa laskee, osa nousee. 


Vuoden kuvaajassa alkuvuoden raju nousu on tasaantunut. 

Verrokkeina olevista indeksikuvaajista näkee, miten USA on eri maata. Dollarin vahvistuminen taitaa käydä tukalaksi jo siellä toimiville yrityksille. 

Esimerkinomaisesti vaikka verrattaessa salkkuyhtiöni Procter&Gamblen kehitystä Unileveriin, jota kokoelmissani ei vielä ole . vaikka pitäisi - ero eurooppalaiseen verrokkiin on huima, liki 20%, mikäli Dan Strackin artikkeliin 

Portfolion kehitys vuodessa muutamiin indekseihin verrattuna.


Morningstarin esittämät tunnusluvut portfoliolle ovat alla. 
Luvut ovat suuntaa-antavia. Olen päivittänyt sivuston tarjoamaa salkkuosiota ja lukujen pitäisi olla ainakin sinne päin. 




Tapahtui toukokuussa

Mitään isompaa raportoitavaa ei ole, paitsi että hankkiuduin eroon euro-obligaatioista ja vähensin rankalla kädellä myös yrityslainojen osuutta. Pyrin koko ajan lisäämään käteisen osuutta. 

Lisäilin entisiä osakeomistuksia, erityisesti pohjoismaisia superrahastoja. Osuus salkussa lisäyksen jälkeen on  suluissa.

Lisäys

Aspo             (1,02%)                
Kone             (7,91%)
Fortum          (5,05%)
Oriola-KD A  (1,17%)
Rahastot       (4,7%)

Osto-ohjelmista Vaisala, Wärtsilä, Tikkurila, Aspo ja myös Oriola-KD ovat pahasti kesken. mutta sietämättömän korkeat hinnat ovat olleet esteenä. Tuleeko isompaa korjausliikettä ennen vuoden 2016 syksyä jää nähtäväksi.

Osto

AT&T  (T)  0,73%. Koska en tunne yhtiötä vielä hyvin, ajan tarkkailuasemiin odottamaan lisäoston mahdollisuutta.

AT&T Inc. on  Yhdysvaltojen suurin teleoperaattori. 

Reutersin tietokannan perusteella T ei ole teleyhtiöksi mitenkään halpa jos ei kalliskaan, mutta maksaa kunnon osinkoa ja on kasvattanut osinkoaan  jo vuosikymmeniä.

Olkoon se Elisan (osuus 3,90%) ohella kannanottoni telemarkkinaan, toistaiseksi.




Osingot ja tavoite

Osingot toukokuussa olivat 495 euroa.




Osinkotulojen kehitys vuodesta 2012 alkaen. 
(Euroina brutto). 

Kertymä vuosi taaksepäin on 6542 euroa, 25,5% verokannan jälkeen 4874 e  mistä kuukausittaiseksi osinkotuloksi kertyy 406 euroa. 

Näin matka tavoitteeseen - 1000 euron verotuksen jälkeiseen kuukausittaiseen osinkovirtaan ei ole aivan puolivälissä.




DeGiro

Avasin hyvin pienellä summalla tilin DeGiro-nimiseen uuteen nettivälittäjään. 

Sivustossa on monenlaisia epäselviä kohtia, käännöstyö, grafiikka ja lay-out ovat aika alkeellisia virityksiä ja raportteja ei ole saanut, mutta pääsääntöisesti juttu näkyy toimivan. 

Sen verran sekava ja outo sivusto on,etten rohkene sitä kenellekään suositella, vaikka hinnat ovat ainakin USA:n markkinoilla hyvin halvat. Lisäarvoa Nordnetiin verrattuna ei taida tulla. En tuonne omaisuuttani laittaisi.

Linkin takana  KL:n murskaava keskustelu Degiroon littyen.

Jos halpa välittäjä kiinnostaa, Interactive Brokers lienee oikea osoite.


Hyvää kesää kaikille seuraajille!












P.S. 

En yleensä kommentoi politiikkaa. Koulutuksen leikkauksille esitän silti jyrkän vastalauseeni. 

Ilman koulutusta uhkaa käydä niin että lapset ovat sivistymättömämpiä  kuin vanhempansa. Se on huono tie ja johtaa väistämättä selkäytimen rappeutumiseen. ___________________________________________________________






Sivun katselut viime kuussa
8 460
Sivun katselujen koko historia
178 620