Tuesday, November 25, 2014

OSTIN LISÄÄ: Nokian Tyres. Q3 14. Phoebus



Lisäsin viime perjantaina Nokian Renkaita (NRE1V.HE) salkkuun 60 kpl hintaan 23,53€. Olisihan tuota saanut halvemmallakin, mutta arvostustaso on edelleen miltei järkevä. Keskihinnaksi muotoutuu 28,41 €, joten nousuvaraa olisi. Nokian Renkaista näyttää siunautuvn kohtalainen osinkopaperi, ellei muuta. 

Perkasin yhtiön asioita ajan tasalle. Pieni kehaisu on annettava Nokian Tyresin sijoittajasivuille. Suurin osa tiedoista on sieltä.

Yhteenveto 1-9/2014

Venäjän ja IVY-maiden heikentynyt myyntivolyymi, valuuttakurssivaikutukset ja mix heikensivät yhtiön myyntiä ja keskihintaa; tämän kompensoi osittain hyvä kehitys muilla markkinoilla.


Kannattavuutta tukivat raaka-ainekustannusten, tuottavuuden ja kiinteiden kustannusten kehitys.
Kassavirta parani. Tämän seurauksena on tulossa vahva koko vuoden kassavirta.
Laajentunut jakelu ja tuotevalikoima paransivat kilpailukykyä.


NOKIAN RENKAIDEN SUORITUS 1-9/2014


Markkinaosuus parani länsimarkkinoilla

+ Henkilöautonrenkaiden kappalemääräinen myynti ennallaan, kasvua länsimarkkinoilla
+ Henkilöautonrenkaiden markkinaosuus vahvistui Pohjoismaissa, Keski-
 Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa
+ Menestys jatkui automedioiden kesä- ja talvirengastesteissä

- Myynnin arvo laski johtuen valuuttakursseista, heikommasta mixistä ja
hintamuutoksista
- Valuuttakurssit ja mix heikensivät myyntiä ja keskihintaa,
raaka-aineista kustannushyötyä

+ Raaka-ainekustannukset laskivat 13,9 % vs. 1-9/2013
+ Talvirenkaiden osuus myyntivolyymistä 80 %
+ Kiinteät kustannukset laskivat vs. 1-9/2013

- Venäjän ja IVY:n myynti laski, alueen osuus konsernin myynnistä 37 %  ->>  27 %
- Keskihinta (€/kg) laski johtuen valuuttakursseista, heikommasta mixistä ja tiukasta
hinnoitteluympäristöstä

Kapasiteettia tulevaisuuden kasvua varten

+ Vuotuinen kapasiteetti yli 20 miljoonaa rengasta vuorojärjestelyin. Mahdollisuus
nostaa edelleen 1,5 milj. kpl nykyisissä tehtaissa.
+ Henkilöautonrenkaiden tuotanto kasvoi 6 %, tuottavuus (kg/mh) parani 4 %

Vianor laajenee suunnitelmien mukaan, uudet partner-konseptit kasvussa
+ Vianor-ketju laajeni 1 302 myyntipisteeseen 27 maassa; 1-9/2014: +96 pistettä
+ Venäjällä Nokian Renkaiden jälleenmyyjäverkostoissa 3 600 myyntipistettä
+ Nokian Tyres Authorized Dealer (NAD) –verkosto 1-9/2014: +341 myyntipistettä.
 Yhteensä 773 pistettä yhdeksässä Keski-Euroopan maassa ja Kiinassa.

KONSERNI
Myynnin kehitys euroissa

 Pohjoismaat +1,1 %

 Venäjä ja IVY -33,5 %
 Muu Eurooppa +2,6 %
 Pohjois-Amerikka +20,2 %



Nokian Tyres aikoo edelleen laajentaa myyntiään.


Kuvasta ilmenee, että Nokian renkailla on myös Kiinassa valtuutettuja jakelijoita. Omien tuotantolaitosten lisäksi yhtiöllä on sopimusvalmistusta tehtaissa, joiden laatutaso vastaa Nokian Renkaiden vaatimuksia. Sopimusvalmistuksen osuus yhtiön renkaiden myynnistä vuonna 2013 oli noin 3 %. Kiinassa sopimusvalmistus aloitettiin Giti Tiren kanssa 2004.
Koska yhtiön sivuilta en löytänyt sopimusvalmistajista enempää, katsoin Wiisaasta Wikistä.

" Nokian Tyres licenses production of its tyres to companies in the United States(Bridgestone,
LaVergne, Tennessee plant), Slovakia (Matador, Puchov plant),  Indonesia (PT Gajah Tunggal Tbk company), and the People's Republic of China (Giti Tire), as well as contracts manufacture of agriculture and industrial tyres in Spain and India. In the past, some United States contract manufacturing was done by Cooper Tire's Findley, Ohio plant. 

Contract manufacture by Giti Tire includes production of up to 500,000 Nokian summer tyres with expansion up to 1.5 million tyres per year.


Some Nokian agricultural and industrial tyres were made under contract by the Tofan Grup in Romania for two years until December 1999, when Nokian Tyres withdrew, citing quality standards. Contract manufacture of these types of heavy tyres was then undertaken by Michelin at its Polish plant in Stomil-Olsztyn from 2000 until 2005, when Nokian began to shift contract manufacture of industrial tyres to Bridgestone's factory in Bilbao, Spain and agricultural tyres to Balkrishna Tyres in Bhiwadi, India.  With an increase in tyre demand as a result of improving economies, Nokian is considering increasing production as well as outsouring additional tyre manufacture in Asia. "




ANALYYSIT

Seuraavassa on Nokian Renkaiden avainluvut ja niiden arviodut ennusteet Inderesin mukaan. 




Myös 4-Traders -sivusto näkee arvostuslukujen muuttuneen varsin houkutteleviksi. Velkaa on vähän ja kannattavuuden arvioidaan edelleen paranevan.


Financial Ratios


Size2014e2015e
Capitalization3 165 M€-
Entreprise Value (EV)3 068 M€3 019 M€
Valuation2014e2015e
PER (Price / EPS)14,4x13,2x
Capitalization / Revenue2,27x2,24x
EV / Revenue2,20x2,13x
EV / EBITDA7,56x7,26x
Yield (DPS / Price)5,93%6,46%

Profitability2014e2015e
Operating Margin (EBIT / Sales)22,4%22,6%
operating Leverage (Delta EBIT / Delta Sales)-2,28x1,49x
Net Margin (Net Profit / Revenue)16,2%17,8%
ROA (Net Profit / Asset)19,3%20,0%
ROE (Net Profit / Equities)15,9%16,8%
Rate of Dividend85,7%84,9%
Balance Sheet Analysis2014e2015e
CAPEX / Sales  11,2%7,18%
Cash Flow / Sales (Taux d'autofinancement)22,5%22,1%
Capital Intensity (Assets / Sales)0,84x0,89x
Financial Leverage (Net Debt / EBITDA)-0,24x-0,35x




Kehitys tästä eteen päin näyttää Venäjäriskistä ja muusta kohinasta huolimatta kohtuulliselta.

Nokian Tyres itse näkee näin:




NRE ja Bridgestone

Olen pähkäillyt myös sitä, olisiko japanilaisella Bridgestonelle aikomuksia kaapata Nokian Tyres. Eiköhän markkina ole jaettu sovinnossa. Bridgestone haluaa ja myös saa poliittisesti korrektin linkin itämarkkinoille.


Huolimatta kaikenlaisesta - usein aiheellisestakin - ryssäpuheesta Nokian Tyres on vahva toimija Venäjällä ja sillä ajatellaan olevan hyvä asiantuntemus alueesta, joka on vaikea kaikille. Bridgestonen 14,99% omistusosuus pitää sen myös puhe-etäisyydellä yritykseen.



Lopuksi 

Yhtiö tarkisti ennustettaan alaspäin ja arvioi vuodelle 2014 n. 300 -320 miljoonan euron liikevoittoa. Öljyn hinnan aleneminen jopa tukee Venäjän toimintoja ruplan syöksystä huolimatta. Nokian Tyres on tärkeä myös Venäjän kansantaloudelle. Se on suurin teollisuustuotteiden viejä. 

NRE on selvästi aliarvostettu pitkän aikavälin potentiaaliin nähden. 

Osuus salkussa on nyt 10,5 %, mikä on suurin salkussani. Kone on seuraava (9,4 %).



______________________________________________________________________________

PHOEBUS

Sattumoisin päällekkäisyyksiä kuurnitessani huomasin, että Seligson & Co:n Phoebus-rahasto omistaa 3,45 % Nokian Renkaita. Olenhan sen tiennyt, mutta jotenkin unohtanut.    
- Sellaista se on.

Itselläni on muutama satanen tässä aktiivisalkuksi halvassa ja passiivisessa (Hallinnointi- ja säilytyspalkkio 0,75% p.a.) rahastossa. Suunnittelen position kasvattamista portfolion vakaaksi kivijalaksi yhdessä nykyisten ETF-rahastojen kanssa. Niitä ovat QQQ, VTI ja PJP.

Phoebuksen aktiivisuus on suhteellista. Viimeisin rahaston myynti lienee tapahtunut yli kaksi vuotta sitten. Tässä osakelistaus.

Jos et ole tutustunut aiemmin tähän laaturahastoon, katso ajaton VIDEOESITTELY  (vuodelta 2009), jossa Anders Oldenburg omaan jäljittelemättömään tyyliinsä kertoilee periaatteistaan, jotka voin siekailematta jakaa, mutta joiden noudattamiseen itsekurini ei ainakaan vielä riitä. 

Videolla hän kertoo sijoittaneensa 25 vuotta. - Nyt siis jo 30 vuotta. Phoebus-blogissa helmikuulta 2013 Oldenburg käsittelee sattumoisin erittäin ajankohtaista teemaa: kuinka bisnes selviää Venäjälla.


Tässä Oldenburg kommentoi Nokian Renkaiden toimitusjohtajan vaihtumista ja johtamisasioita enemmänkin.

Tämä mies ei isommin hötkyile. Häneltä voisi ostaa käytetyn rahasto-osuuden. 


"Nokian Renkaat pärjää Pohjoismaissa loistavasti, vaikka Continental ja Michelin tarjoavat täälläkin parhaan vastuksensa. Tämä johtuu siitä, että Nokian Renkaiden sesonkilogistiikka on ylivoimainen. Talvirenkaissa kauppiaalle kaikkein oleellisinta tietysti on, että rengasvalmistajalta saa loistavaa palvelua juuri niiden parin viikon aikana, kun renkaita asiakkaille yötä päivää myydään."


















Saturday, November 15, 2014

Tehokkaat markkinat. Portfolio ja Seligson


Jos kidutat dataa riittävän kauan, se tunnustaa mitä vain.
Ronald Coase





Mikäli jollakulla meni ohi Anders Oldenburgin laittamaton ja tavattoman tervejärkinen huomautus erilaisten sijoitusstrategioiden hyödyllisyydestä tehokkailla markkinoilla, liitän sen vielä tänne. 

"En kuitenkaan usko, että millään pelkästään kvantitatiivisella mallilla pystyisi parempiin tuloksiin kuin yhdistämällä laadulliset ja määrälliset arviot yrityksestä ja sen osakkeesta.

Ja sehän on juuri sitä, mitä ammattisijoittajat ovat kautta aikain tehneet. Ja jota tehdessään he ovat keskimäärin hävinneet markkinatuotolle kulujensa verran jo ainakin 70 vuoden ajan."

_______________________________________________________________________


Olen lisännyt välilehdelle Portfolio Google Sheets-näkymän osakesalkusta. Valitettavasti Google Sheets ei ainakaan minun taidoillani tunnista rahasto-osuuksia, joita voi mutkattomasti pyöritellä Mornningstar.com -sivustolla.



Alla Seligsonin osuuksien allokaatio. Seligson-omistusten osuus on runsas 5 % koko salkun arvosta. Nykyisen ajatteluni mukaan suhteen pitäisi olla päinvastainen.

Ja kuten jokainen sijoitusblogin pitäjä tietää, askartelu blogin ja analyysien parissa pitää poissa muusta pahanteosta eli kaupankäynnistä.


































Friday, November 14, 2014

Somestetiikkaa


Mothers of Invention.

"Todellisuudessa talousuutisointi on pelkkää kohinaa. -
Ei ole harvinaista, että yhtenä päivänä talouslehdessä kerrotaan, miksi uusi lama on nurkan takana, ja seuraavana, miksi nousu jatkuu. 
Uutisointi on lähes skitsofreenista. Nousuille ja laskuille ei välttämättä ole mitään erityistä syytä."   - Erilainen ote omaan talouteen  - vapaus, onni ja hyvä elämä (Pasi Havia, Ville Lappalainen, Antti Rinta-Loppi)

"Tällä en tarkoita, etteivätkö nettipalstat voisi olla ihan kelpo välineitä sosiaaliseen kanssakäymiseen sijoittajien välillä. Käyttäjän on vain syytä muistaa, että vakavasti otettavia neuvoja niiltä ei kannata hakea - korkeintaan viihdettä." -Anders Oldenburg


Sijoittajien sosiaalisen median yhteisöt ovat peilikuva muusta sosiaalisesta mediasta. 

Suurryhmäilmiöt kukkivat oli kyse Kauppanlehden suositusta keskustelupalstasta tai Seeking Alpha -yhteisön ammatillisesti ilmeisen kokeneen alustajakaartin ja heidän kommentoijiensa keskustelusta. 

Välistä tunteet kuohuvat ja sanan säilä sivaltelee. Puukkoja paitsi putoilee myös hiotaan toisinajattelijan skalppeeraamista varten. 

Kaikilla alustoilla nimimerkin suojissa tapaa maltillista ja välistä erinomaisen informatiivista ja selvästi tietoon perustuvaa pohdiskelua, tulevaisuuden arvailua, huulenheittoa ja suoranaista trollaustakin. 

Varsinaista kiusaamista en ole havainnut tai siihen törmännyt. Ajoittain toki puhutaan virtuaaliympäristössä virtuaalisalkuista eli salkuista, joita ehkä haaveillaan omistettavaksi, ostoista jotka tehdään vain kuvitelmissa ja myynneistä 1000 % voitolla.

Suurimmalla osalla lienee silti oma koira tappelussa, kuten englanninkielinen fraasi asian muotoilee.

Omalla nimellään esiintyvät kirjoittaja ovat sosiaalisen median eliittiä. Osa on alan ammattilaisia, osa kokeneita harrastajia ja ilahduttavan paljon myös yksittäiset yhtiöt ja niiden johto ovat tajunneet reaaliaikaisen informaation jakamisen olevan tärkeä osa omaa työtään , ei erillinen harrastus. 

Viime aikoina vaikkapa Technopoliksen  näkyvyys on ollut esimerkillistä.

Piksu-yhteisö on seuraamisen arvoinen, joskin keskustelua on kovin vähän ja sekin muutamiin vakiokävijöihin keskittynyttä.

Nordnetin Sharevillen jutut ovat ainakin vielä lyhyttä twitter-tyylistä toisen salkun tapahtumien jutustelunomaista arviointia ja ällistelyä.

Twitteriin moni sijoittaja jakaa omat blogi-päivityksensä ja päivittäiset havaintonsa. Twitterillä on etunaan laaja kansainvälinen näkyvyys ja reaaliaikaisuus.

Blogi-maailma on sitten oma lukunsa. Siihen pääsee tutustumaan vaikka tämän sivun blogroll-palkista. Ehdoton suosikkini on Anders Oldenburgin Phoebus-blogi.

Alustasta riippumatta tavallinen bullero, rommari, peluri, tuulipuku, geelitukka ja guru vääntävät asiaa ja asian vierestä vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. 

Esimerkiksi Kauppalehden pitkiä ketjuja taaksepäin seuraamalla pääsee mukaan aikakauden tunnelmaan aidosti lähellä olevan mikrohistorian hengessä. 

Valitettavasti finanssinero "repese" on moderaattoreiden toimesta näköjään poistettu Kauppalehden historiankirjoista tykkänään. Sen sijaan väsymätön Google ei unohda.

Joku toinen kaipaa vanhoja aikoja. 

Nimimerkki nakkipaketti 24.7.2014: "Jotenkin omituista kun ei tarvii käydä ostamassa hillomunkkeja eikä laittaa Nokia kaffeja tippumaan. Pakko se on silti koiran kanssa katsella Nokian osari niin kuin ennenkin (koiran pyynnöstä). 
Ei ole osakkeita kyydissä, mutta kai sitä voi laittaa kahvit tippumaan ja ottaa vaikka kaurakeksejä kaapista ."



________________________________________________________________________





Ai niin. Olin vallan unohtaa! Olette käyneet tässä blogissa yli 100 000 kertaa. 


Kiitos! 





















Sunday, November 2, 2014

Lokakuu tuli ja meni. Blogi täyttää kaksi vuotta




Blogista

Marraskuun toinen päivä vuonna 2012 oli merkittävä päivä sijoittajan taipaleellani. Tuolloin aloitin pitkän pähkäilyn jälkeen julkisen sijoituspäiväkirjan pitämisen. Alusta pitäen blogin saama palaute on yllättänyt. Olen saanut pelkästään kannustavia ja ymmärtäväisiä viestejä.

Kun tämä aluksi yksityiseksi päiväkirjaksi aiottu blogi  täytti vuoden olivat tunnelmat rauhalliset. Nyt toisen vuoden merkkipaalun kohdalla puksutellaan eteen päin rajummassa aallokossa. Keli on kova.

Blogi on saanut suosiota. Yleisesti ottaen kyseessä on silkan amatöörin kirjaus opinnoistaan, tuumailuistaan ja toilailuistaan. Jos joku löytää viihdearvon lisäksi joitakin ideoita tai uusia ajatuksia, hyvä niin. Pientä yhteisöllisyyttäkin on syntynyt.

Käyntejä blogissa on yli 95000, mikä on enemmän kuin osasin odottaa. Kautta aikain suosituin käyntikohde on ollut Portfolio-sivu ja suosituin teksti on juttu Nordnetin kuluttomasta   Suomi 25 -rahastosta.

 Alkuvaiheen runoilu on saanut väistyä arkisten huolten alla, mutta kaksivuotiaan kunniaksi pieni silmäys vanhaan Japaniin. (Lähteenä olen käyttänyt milajan mainiota J-Blogia.)


"...Haikun erityispiirteitä ovat yksinkertaisuus ja säästeliäs kuvakieli, mutta haikut ovat kaikkea muuta kuin helppotajuisia. Monet japanin sanat ovat moniselitteisiä, ja useilla erimerkityksisillä sanoilla on lähes identtinen kirjoitusasu. Sillä, mitä jätetään sanomatta, on yhtä suuri merkitys kuin sillä, mitä sanotaan. Sanoja jätetään tarkoituksellisesti pois:
Pilvien huiput
ovat sortuneet mureniksi –
kuutamoinen vuori
(Matsuo Bashō)

Siinäpä sijoittajan kokemia ailahduksia mahanpohjassa, kun volatiliteetti röykyttää ja kuviteltu konkurssi kolkuttaa portilla.  

Elämä kantaa pienistä kolhuista huolimatta ja vastoinkäymisen voi nähdä kuun valaisemana vuorena. 

Ja penninvenyttäjäkin voi olla herkkätunteinen hölmö. Ruusujen kasvattamisen ohella sijoitustoimet ovat parasta ja opettavaisinta mitä voi tehdä aurinkohattu päässä ja shortsit jalassa.

Ruusuja ryhdyin harrastamaan, koska koko homma tuntui niin hirveän vaikealta. Kun häärii piikikkäiden ystävien seassa hiki otsalla on aluksi kaukana mukavuusalueelta. Vähin erin oppii lainalaisuudet. 

Riittävästi vettä ja paskaa. 

Jos sijoitustouhuissa raha on lavean psykoanalyyttisesti ja leikkimielisesti tulkittuna ulosteen symboli ja vesi markkinoiden hyökyvä vuorovesivaihtelu metafora tulee ehkä ymmärrettäväksi.

Hidas ja ajoittain tuskallinen opin tie on laajentanut mielenkiintoisella ja yllättävällä tavalla näköalaa talouden lainalaisuuksiin. Olen tutustunut erilaisten skreenien ja hakujen avulla suureen joukkoon hienoja, keskinkertaisia ja huonoja yhtiöitä, rahastoja, instrumentteja ja tuotteita. 

Nykyään pääsee reaaliajassa katsomaan kauppakeskusta Angolassa, japanilaista huuhtelevien vessojen tekijää  tai pillaritehtaan osinkohistoriaa.

Kirkkaaksi on tullut oma rajallisuus. Strategiassa pysyminen on vaikeaa. Olen rikkonut kaikkia sääntöjä. Strategiakirjauksessa sanotaan ylevästi:

"AINA KUN SAAN PÄÄHÄNI JOTAIN NEROKASTA SALKUN SUHTEEN, HENGITÄN SYVÄÄN LASKEN TUHANTEEN JA LUEN HUOLELLA LÄPI TÄMÄN SUUNNITELMAN. JOS AJATUS TUNTUU VIELÄKIN NEROKKAALTA, POHDIN VOISIKO SEN TOTEUTTAMISTA SIIRTÄÄ ESIMERKIKSI VUODELLA TAI MIELUUMMIN KAHDELLA. TÄMÄ PÄTEE ERITYISESTI MYYNTEIHIN."


Useammin kuin kerran olen tehdä pökeltänyt jotain tolkutonta ja ajatellut vasta sitten.

Omat töppöilyni olen kirjannut aivan tietoisesti, koska mielestäni on liikaa väkeä, joka ostaa halvalla, myy kalliilla eikä koskaan häviä rahaa. (Tai sitten he sijoittavat indeksiin.)

Pyrin joskun laatimaan kokonaisen kirjoituksen tekemistäni virheistä. Osaa niistä voisi sanoa konservatiiseksi varovaisuudeksi;  pelkuruudeksi, joka sitten maksaa. Ajoittaa en osaa ja virheitä tulee. Pahinta tuhoa saa aikaan kun on innokas, tyhmä ja ahkera.

Ilmeisesti kykyni poimia laadukkaita osakkeita on juuri niin huono kuin kaikki tutkimukset kertovat. Laskutaitokin taitaa olla heikonpuoleinen. 

Muuten: lukekaapa kiireesti Mika Hyttisen kirja  Vaurastu kuin Warren Buffett,  Kirjoitan siitä laajemmin kun ehdin. 

Näiden madonlukujen jälkeen viime aikojen tulokseen. 

Lokakuu 2014

Kuukauden aikana lisäsin salkkuun vain 56 euroa ja nekin Seligsonin rahamarkkinarahastoon.
Lokakuun tuotto meni tappiolle -0,47%. Salkun arvo (opo) 31.10.2014  on 88321 e.

Kuukauden aikana tein aika monta kauppaa käteisen saamiseksi.

Myynti  

SDRL, ARCP. Näistä on omat postaukset aiemmin.

Vähennys ja voittojen kotiutus. Suluissa osuus salkussa transaktioiden jälkeen.

Elisa          (3,8%)
Sampo      
PKC          (1,1%)
Fortum      (6,4)
 MFA         (5,8%)

Käytin juustohöylää vähennyksissä. Määrät eivät ole kovin merkittäviä.

Lisäys

Sampo (1,3%). Kuitattuani osamyynnillä 67% voiton ostin osakkeet takaisin.

STAG (3,4%)
AVANCE (2,0%)
Nokian renkaat (9,2%) osavuosikatsauksen jälkeisestä kurssilaskusta. 


PJP on pysytellyt hissuksiin yhtenä salkun kivijaloista Seligsonin Global Top Pharmaceutical-indeksirahaston kanssa. Kun PJP parin vuoden jälkeen on tuplannut arvonsa, tuplasin myös omistuksen.

Ostin myös hiukan jokaista Nordnetin pohjoismaista rahastoa.

Kaupankäyntikulut 99 euroa.

Osingot lokakuussa 2014

PJP, VTI, KO, HTA, STAG, ARCPP, AVANCE

Lokakuu 14                      299

alkuvuosi  14                   4409                                                     ( 441 e/kk   ennuste 31.12.   5290)

31.10.13-31.10.14            4610                                                     (409 e/kk    ennuste 31.12.    4910)

Vuoden loppuun osinkokertymä menee jonnekin noiden kahden ennusteen väliin. Fiskarsin lisäosinko on tulossa mutta muuten marras- ja joulukuu ovat aika köyhiä osinkojen suhteen.  - Keväällä on "osinkot hyvät".


Salkku 31.10.2014                                                               88321

Talletus 1.1.-31.10.2014                                                       7889

Salkku 31.12.2013                                                               75204

Tuotto vuoden alusta 2014                                                                 +5228 e              ~ +6,95%

Arvonnousu  vuoden alusta                                                              +13117 e              ~ +17,4%          

Salkku 31.10.2013                                                               70837
Talletus 1.11.2013 - 31.10.2014                                          12063
                                                
Arvonnousu  1 vuosi                                                           +17684                                 ~+24,9%

Tuotto  1.11.2013- 31.10.2014                                            +5421                                    ~ +7,9%

ARVIO

Vuoden tuotto takautuvasti on liki 8% ja oman pääoman arvo on noussut neljänneksellä. Ei paha.  Menestykseni perustuu muulimaiseen säästämiseen.                       





Kaikille tilaajille ja lukijoille lämmin kiitos! 

Pysykää kanavalla!































______________________________________________________________________

Sivun katselut viime kuussa
10 583