Sunday, November 3, 2019

Blogi seitsemän vuotta




                 Seitsemän lihavaa vuotta


2.11.2019

Aloitin sijoittamistani käsittelevän blogin pitämisen tasan seitsemän vuotta sitten. Ahkeralla säästämisellä vuoden lopun 2012 oma pääoma 75k on liki kolminkertaistunut ja on nyt 192k. 


Osinkosumma bruttona takautuvasti vuoden ajalta on 7827 euroa. Gearing on 25% ja lainoitusaste 20%.


 Kuvio auttaa pitämään katseen pitkässä pelissä. 

Oman pääoman kasvu on vuodesta 2012 ollut 18% p.a. Ahkera säästäminen tuo tulosta. Yhtiötkin panevat parastaan. 


TWR-tuotoksi Nordnet väittää 11% mikä muuten häviäisi OMX Helsinki GI:lle. Luvut 4.11.2012 -3.11.2019 väliseltä ajalta. 

Lieneekö tuolla niin suurta väliä, on riittävästi? 

Osinkoja rapsahtelee tänä vuonna liki 8k ja sitä lukua seuraan. Tavoite 16k v ( tonni kuussa käteen) on vielä kauana!


Pidän yllä Morningstar.fin sivustolla portfolion tietoja ja sieltä löytyi  lista kymmenen suurimman omistuksen performanssista ajan yli. Huolimatta laajasta hajautuksesta ydinsalkku on aika keskitetty. Annan voittojen juosta.



Aloitin tarkemman sijoitusten seurannan helmikuussa 2012. Tuottoa voi verrata  moneen indeksiin mutta pääsuunta käy kuitenkin ilmi.





Verotus ja välineet


Vuoden 2018 verotuksessa sain lävitse kaikki tekemäni vähennykset: 
sijoituslainan korot, osittainen työhuonevähennys, sijoittaja.fi äjäsenyys. Inderes Premium-jäsenyys, Kauppalehti ja sen sijoittajapaketti, Talouselämä-lehti ja pari sijoituskirjaa.

Paras apuväline ovat kuitenkin yhtiöiden sijoittajasivut, osavuosikatsaukset, vuosikertomukset ja myös sosiaalisen median ryhmät Facebookin Sijoittamalla vauraaksi-ryhmä ja Shareville, Sijoitustieto, Salkunrakentaja ja runsas blogien aluskasvillisuus, minne löytyvät linkit vierestä: "Blogit-pitkä lista". 

Arvon määritystä koetan opiskella ahkerasti  Youtuben yliopistosivuilta ja viihdyn paremmin siellä kuin kirjoista opettelemalla.

Suosikkejani ovat Aswath Damoradanin videot -ja kuten Aswath sanoo, matka on ikuinen. Lukekaa myös kommenttikentät!  Ymmärrän miksi monet ihmiset hurmaantuvat näistä. Niin teen itsekin.

"Valuation is the bridge between stories and numbers."


Ennuste 
seuraavan seitsemän vuoden päästä viivoitinanalyysilla, samalla säästöasteella 700 e/kk ja tavoitetuotolla 7% antaisi Seligsonin laskurilla markkina-arvoksi 383k. Nykyisellä 3,3 osinkotuotolla odotettavissa olisi noin 13000 e brutto-osinkoja vuodessa.

Tällaiset laskelmat ovat hiukan turhia. Tulevasta kun emme tiedä. 

Kiitos kaikille seuraajille! Jatketaan matkaa. 

Tarina antaa sijoituksille sielun. Älä piilottele virheitäsi ja harhaluulojasi äläkä rääkkää dataa liikaa. Se tunnustaa mitä vain. 


_________________________________________________________________________



Sivun katselut tänään
266
Sivun katselut eilen
220
Sivun katselut viime kuussa
6 534
Sivun katselujen koko historia
667 749


Sunday, October 20, 2019

Tulosta tulee pieninä puroina. Peliä peliä

Näkymä Nordnetin salkusta. Uudella Nordnet-sivulla vertailuindeksi on valitettavsti OMXH-hintaindeksi.


20.10.2019

Nordnetin salkun markkina-arvo on 202492 euroa ja siinä oma pääoma  152490 euroa. OP:n testisalkku on 18000 euron arvoinen, Seligsonin indeksisalkussa on 16500 euroa. Bank Norwgianin puskuri on kutistunut  3200 euroon koska olen polttanut käteistä markkinalle.

Kaikkien salkkujen markkina-arvo on 240192 euroa, omaa pääomaa 190190 e ja sijoitusvelkaa  49977 e. 

Korollista vierasta pääomaa on käytössä 45777 euroa ja gearing on  24%. Osinkoja tileille on tuloutunut nettona 5516. Kaikki osingot on sijoitettu uudelleen ja uutta pääomaa osinkojen ja talletusten muodossa olen lisännyt yhteensä 14719 euroa eli 1472 euroa kuukaudessa. 

Säästöaste on peräti 33%. 

Mitään tarvetta näin tiukkaan tahtiin ei olisi, mutta olen intounut ostelemaan tiheällä ajallisella hajautuksella houkuttelevimpia laatuosakkeita OP:n salkkuun. Listalla ovat Sampo, Nordea, Wärtsilä ja eQ.

Mietin välillä osakeriskin alentamista, mutta ajoittaminen on perin hankalaa. Jos hassusti kävisi ja markkina sakkaisi totaalisesti, saisin aika pikaisesti lisää lainaa ilman poikki menemisen riskiä. Ei se pelaa joka pelkää.


Kehitys

Markkina-arvo    20.10.2019             240192  
      
Markkina-arvo    31.12.2019              196629

Lisätty pääoma  1.1.-20.10.2019         14719

Kokonaistuotto vuoden alusta              28844 e    ~   +14,7%


Alla kokonaissalkun historiaa syyskuuhun 2019 asti



Tuloskausi on alussa. Tähän astisista Elisa teki hyvän tuloksen ja osin siitä syystä osake on hinnoiteltu korkealle. Silti pysyy salkussa. 

Elisa OYJ      keskikurssi  23,93  197 kpl  osuus 4,0 %  viimeisin 48,94. Tuotto 109%.

Tuloskauden jatkuessa olisi varmaan syytä silmätä kokonaisrakennetta ja allokaatiota. Palaan siihen.















Monday, July 15, 2019

Sijoitussuunnitelma - Päivitys 4.8.2019

Vastoin odotuksiani Nordnetin Uusi Nordnet -sivusto vaikuttaa toimivalta ja selkeältä. Monia ominaisuuksia puuttuu vielä, mutta kehittely on ollut lupaavaa. 
Nordnet-salkut tuottivat vuoden alusta 16% ja muut salkut OP:ssa ja Seligsonilla indeksin verran  10%. Yhdistetty tuotto oli 14%. 

Osinkoja on maksettu alkuvuonna 6546 euroa ja osinkosumman kasvu verrokkijaksoon on +5%. Gearing on 22%,

SIJOITUSSUUNNITELMA 


Strategiani on sijoittaa pitkäaikaisesti sekä kotimaisiin että ulkomaisiin  osakkeisiin, edullisiin indeksirahastoihin ja indeksiosuusrahastoihin (ETF) sekä korkorahastoihin ja käydä vain harvoin kauppaa. 

Allokaatio, johon pyrin:
Ydin: Kiinteistöt 15%, korot 10%, ETF + indeksit 45%
Osakepoiminnat 30%. Suomen osuus mielellään alle 30%. Osinkotavoite 4%. Pitkällä aikavälillä pyrin lisäämään ytimen osuutta ja vähentämään osakepoimintoja. 

Painopiste osakkeissa on osingonkasvattajissa. 

Tasapainotan 
salkkua lisäostoilla.
Pyrin poistamaan tappiot nopeasti. 

Osakkeesta ja tilanteesta riippuen siedän tappiota -15% (päivitys 30.1.2014 -35%) asti. Jos kyseessä on osinkoaristokraatti tai laadukas yhtiö, pyrin laskuissa ostamaan lisää ja alentamaan keskikurssia. 

Koko markkinan korjausliikkeen näen tilaisuutena, en myyntien aiheena. 

Tavoite on, ettei osakkeita tarvitsisi myydä lainkaan.
Hajautan 
maantieteellisesti, sektoreittain ja ajallisesti. Millään yksittäisellä sijoituksella ei ole yli 10% painoa lukuunottamatta korkorahastoja ja ETF-sijoituksia.
Sijoituskohteiden valinnassa 
painotan osinkotuottoa, halpaa hintaa (PE, P/B, P/S), tulevaisuuden näkymiä, brändiä, tuotteita ja vähäistä velkaa. Pyrin tasapainoiseen sektorijakoon mutta pidän terveydenhuoltoon liittyviä arvopapereita ylipainossa.
Säästän säännöllisesti 
rahaa osakkeisiin ja korkorahastoihin ja uudelleensijoitan kaikki saamani osingot. 

Tuloihin 
voin vaikuttaa vähemmän kuin kuluihin. Tarkastelen menoja säännöllisesti. Pidän kuukausittain kirjaa menoistani ja tuloistani. OP-pankin oma talous -kirjanpidossa saa helposti esiin säännölliset kuukausittaiset menot että epäsäännölliset ja investointityyppiset menot. Yritän pitää säännölliset menot mahdollisimman alhaisina ja tehdä isompia hankintoja harkiten. Näin pystyn säästämään säännöllisesti. 

Kirjanpitojärjestelmä 
myös ennustaa tulevaa kehitystä ja kertoo paljonko on rahaa säästettävissä loppuvuoden aikana säännöllisten menojen ja suunniteltujen investointien jälkeen.
Tuottotavoitteeni
on 10%. Minulle riittää 10% vuosittainen salkun arvonnousu tavalla tai toisella (osingot, osakkeiden arvonnousut, korot, talletukset)
10% vuosituotto 
on pitkällä ajalla osakkeiden keskimääräisen vuosituoton suuruinen ja se on yhdistelmäsalkulle eittämättä korkea. Pyrin tekemään hyvän tuloksen pienellä riskillä. Seuraan markkinoita säännöllisesti ja yritän oppia ainakin yhden uuden asian viikossa.
En muuta 
strategiaani ja allokaatioitani nopeasti. Muutokset kirjaan tähän blogiin.
Pidän käteisen osuuden 
salkussan pienenä, joskin kasvattelen varallisuutta osakehankintoihin lyhyen koron rahastoissa (n. 10%). Käytän 5-10 % puskurirahastoa. 

2019 alan kasvattaa käteisen osuutta jotta en olisi osakkeissa kiinni niiden romahtaessa ja jotta voisin ostaa niitä halvalla.
Käytössäni on velkavipu
jonka maksimikäyttöasteen olisi pysyttävä alle 20% ykkössalkun lainoitusarvosta joka on tällä hetkellä 144000 euroa.





Sunday, May 5, 2019

Huhtikuu 2019 -salkku 230097


Sijoittajan valtatie on kaikkea muuta kuin sileä.

Salkun markkina-arvo oli huhtikuun lupussa 230097 euroa. Alas kuitenkin ollaan matkalla. Se kuuluu asiaan.

Pitkällisen puurtamisen tuloksena osinkosummat alkavat kasvaa.
Huhtikuussa brutto-osinkoja kertyi jo 4311 euroa. Siinä on tilipäivän makua.
Huhtikuun osingot lisääntyivät vertailukuukauteen nähden 22%.




Salkku 30.4.2019

Nordnet                          147993 
Seligson                            15826                             
Bank Norwegian               7299
OP                                      9027          
Degiro                                  240
Nordea                                   90
Oma pääoma                 180475      (30.4.2018  159179. Lisäys 21279)       

Laina                                49622

Markkina-arvo              230097      (30.4.2018   208969. Lisäys 21128)    
        
josta käteinen                  9500         (30.4.2018 8478)

vieras korollinen pääoma   40122   (30.4.2018  41312)

gearing                               22%   (25,9%)

lainoitusaste                       17,4%   (19,8%)

Vuoden alusta
Talletukset        5000
Netto-osingot    4500

Uusi pääoma yht 9500  (2375 e/kk)

Kun 31.12.2018  oma pääoma oli  150527
tuotto vuoden alusta 13%.  Vuoden tuotto takautuvasti  +6%.  


Hyvää kevään jatkoa!




_________________________________________________________________________________


Sivun katselut tänään
113
Sivun katselut eilen
227
Sivun katselut viime kuussa
5 630
Sivun katselujen koko historia
632 356



Friday, April 5, 2019

Q1 2019 - markkina-arvo 222525 euroa

-Innostuksen hiillos hehkuu vielä

"Pörssipaniikeissa sijoittajat pyrkivät kaikin tavoin varmistamaan, että säästyvät tappioilta... vaikka heidän pitäisi murehtia sitä, jääkö heiltä loistotilaisuuksia käyttämättä."
- Howard Marks

Huolimatta päivitysten harvenemisesta blogi näyttää löytäneen uskolliset lukijansa. Kiitos teille! 

Aloitin tämän projektin melko tarkasti seitsemän vuotta sitten. Tarkoitukseni oli kokeilla, kykeneekö tavallinen ihminen lisäämään pääomaansa kohtalaisen kevyin ponnistuksin ja elintasosta sen ihmeemmin tinkimättä. Kyllä pystyy. Onhan siinä matkan varrella jotain ehkä oppinutkin. Ainakin sen, että tehokas markkina on herkkä, muutosaltis ja arvaamaton markkina. Usko omiin osakepoimijan kykyihin ei ole häävi. Helpommallakin pääsee.

Vuoden 2012 oma pääoma 21475 on paisunut  172725 euroksi eli kahdeksankertaiseksi. Markkina-arvon kasvu on saanut lisäboostia velkavivusta. 
Netto-osinkoja tulee noin 500 euroa kuussa, mikä on jo hyvä lisä.

Sijoittamiseen käytettyä omaa pääomaa - muutama satanen kuussa - olen siirtänyt osakkeisiin tasaisesti hajauttaen 84 kuukauden ajan. Kaikki osingot on uudelleen sijoitettu. Käsityksen siitä, miten kova kilpailija ainakin omalle salkulleni on ollut ja on OMH Helsinki GI saa Nordnetin tuottokäyrästä. Eriasteiset hölmöilyt osakepoiminnassa ovat armottomasti rokottanee tuottoa, samoin verot. Erityisesti myynnit osoittautuvat näin jälkikäteen hätiköidyiksi ja turhiksi.

 Silti kun sata indeksipistettä on kasvanut tasoon 187 pistettä 7 vuodessa yhdistetty vuotuinen tuotto on 9% eikä se vielä ole edes reaalituotto, joka voisi olla kai 6-7% kun kulut huomioidaan. 

Jossain oli tutkittu, että sijoittajat ovat yleensä parempia ostajia kuin myyjiä. Tämän olen myös kokenut.


Compound Annual Growth Rate:
9.35%


Kun nyt joku  lopetti osakkeisiin sijoittaminen joulukuussa 2018 kovan heilunnan säikäyttämänä jäi ilman mukavaa nousua ykköskvartaalilla. Itse rämmin mukana kursseista riippumatta täydessä lastissa ja nyt on mukava pöyhistellä, vaikka kyseessä on puhdas sattuma. Kuten miltei kaikki, mikä tapahtuu.
  
 Luin kai jo kuudennen kerran Marko Erolan kirjan Paras sijoitus: 
Osakemarkkinat ovat varmasti epävarmat. Riski sopivina annoksina on hyvästä, mutta älä ahnehdi. Mikään ei takaa tuottoja, vaikka mahdollisuutesi menestyä ovat erinomaiset. Luota tehokkaisiin markkinoihin, osta ja pidä.

Viime aikoina olen pannut rahaa tasaisesti indeksiin. 

Koko salkun tuotto ensimmäisellä kvartaalilla on +13%. Oman pääoman arvonnousua kertyi 
 14,7%. Kolmen kuukauden kehitys oli siis mahtavaa!

Salkun numerot alla, suluissa Q12018. Vuoden aikana oma pääoma on lisääntynyt  17192 euroa eli  11%.

31.3.2019
Nordnet                     141523  
Seligson                       15463
Bank Norwegian         6999
OP                                 8500
Degiro                             240

Oma pääoma            172725            (155533)  Lisäys vuodessa  17192
Laina                           49800

Markkina-arvo        222525             (204509) Lisäys vuodessa  18016
josta käteinen              8800

Korollinen vieras pääoma   41000    (42976) Velka on vähentynyt hiukan,

gearing              23,7%    (27,6%)
lainoitusaste     18,4%    (21%)

Salkun sisältöön tästä.


Osinkoja kertyi vuoden 2018 aikana 13% aiempaa enemmän. Ollaan edellen hyvällä uralla ja vähitään 10% osinkosumman kasvu (8100) on tavoitteena. Takautuvasti  vuoden ajalta osinkosumma on nyt 7900 euroa.





Hyvää kevättä, fellow investors!




Sivun katselut tänään
71
Sivun katselut eilen
165
Sivun katselut viime kuussa
4 637
Sivun katselujen koko historia
626 462



Wednesday, January 2, 2019

Vaikea vuosi 2018 - lunta tupaan




Pimeä metsä on turvallinen, kodikas ja elävä. Onnellinen se koti, jos lumi tulee tupaan asti.  Seitsemän sijoitusvuotta on takana. Viimeisin oli tavallinen. Sellaista se on.

Salkun kehitys alasalkuittain. 
31.12.2017

Nordnet                     124370                                           
Seligson                      13770 
OP                                  5894 
Degiro                              200                      
Bank Norwegian           6293

Vuoden 2018 loppu, vuoden 2017 luvut sulkeissa.

Oma pääoma   yht     150527      (165062)      ~  - 8,9%

Markkina-arvo            196629      ( 208762)     ~  - 5,8%

Sijoituslaina (0,99%)                            46102    (49700)    
Käteinen ja lyhyet korot                        7830    (6000)    

Korollinen vieras pääoma                   38272    (43700)  ~    -12%

Huolimatta loppusyksyn kurssirytinästä hajautettu kokonaisalkkuni pärjäsi hyvin.  Syyskuun alussa salkun markkinna-arvo kolkutteli ath-tasoa ja oli 227000 euroa. 

Tässä onkin hyvä opetus: speklatiiviset voitot eivät ole voittoja, jos niitä ei realisoi. Olen hyvin huono myymään edes kovalla voitolla. Mistäpä tuon tietää. Tavoite kun on muualla: laadukkaisen yhtiöiden omistaminen ja osinkotulojen kasvattaminen.

Oma pääoma väheni 8,9% ja markkina-arvo 5,8%. 

Samaan aikaan nettovelka väheni 12% eli tavoitteen mukaisesti. Alasalkuista vivutettu Nordnet-salkku  tuli alas 13%, kun Seligsonin indeksisalkku näytti tuottoluvuksi +7,9% p.a. 

Portfolioon upposi talletuksia ja netto-osinkoja yhteensä 12673 euroa,  joten palautusprosentti on vaatimaton. siis huono. Persnettoa tuli.

Sijoitetun pääoman tuotto vuositasolla oli -11.8% ja ROE -16,5%.

Nettogearing                      25,4%
Lainoitusaste                     19,5%  


Hiukan pitemmällä sihdillä säästämistouhu näyttää kohtuullisen lohdulliselta. Seitsemässä vuodessa oma pääoma on kuusinkertaistunut.
Tuottoja tulkitessa on makuasia, mitä yksityiskohtaa korostaa. Osinkosumma kasvoi vuonna 2018 komeasti 13%. Osingot tästä.

Tavoitteet

Tammikuussa 2018 kaavailin vuoden kehitystä seuraavasti. Suluissa  toteutuma.

Tavoitteet 2018 (Toteuma 2018)

  • Sijoitussalkun arvo 224000 €  (196629   
  • Säästöprosentti 30 %  (30 %
  • Laina 50000  (46000)
  • Käteinen 12000  (7800)       
  • Nettovarallisuus 186000 €   (eläkekuukausia a* 2000 e/kk  ~  7,7 v.) (150000)
  • ei muita lainoja (ei)
  • Osingot bruttona  7000  (7300)
_______________________________________________________________________

Vuoden 2019 alustava tavoite olkoon sijoituslainan aggressiivisempi kuittaaminen. Laina on alkanut ärsyttää, koska se tuntuu liikaa määrittelevän toimintaani.

 Vipusalkun kanssa pitää olla varovainen ja seurata liikaa markkinaa, kun metsissä kahlailu olisi mukavampaa.







                                   Hyvää Uutta Vuotta!





____________________________________________________________________________


Sivun katselut tänään
96
Sivun katselut eilen
303
Sivun katselut viime kuussa
4 888
Sivun katselujen koko historia
610 508