Tuesday, May 5, 2015

Huhtikuun 2015 tulos ja osingot . Tehdään aaltoja!


Pörssikurssit aaltoilevat siellä täällä, sijoittajalla on välillä kylmiä ja välillä kuumia väreitä, järvessä on jäätä, aurinko porottaa ja jänikset ovat popsineet ruusut. Saattoi asialla olla lähiseudulla oleileva kauriskin. Kesää kohti siis mennään.

Huhtikuussa aloitin kaksi osto-ohjelmaa, Aspo ja Nokia
Kirjoitan näistä erikseen myöhemmin.

Aspo Oyj   on neljälle toimialalle keskittynyt monialayritys. 

Telko valmistaa ja tuo maahan teollisuuden tarvitsemia muoviraaka-aineita ja kemikaaleja. 
ESL-Shipping huolehtii energia-alan ja teollisuuden raaka-aineiden merikuljetuksista. 
Leipurin-konserni palvelee leipomoteollisuutta sekä muuta elintarviketeollisuutta toimittamalla raaka-aineita, tuotannossa tarvittavia koneita ja valmistuslinjoja sekä leivontaan liittyvää tietotaitoa. 
Kaukomarkkinat harjoittaa elektroniikan ja teollisuuskoneiden tukkukauppaa. 

Yhtiö aloitti toimintansa vuonna 1929 nimellä Asunto-osakeyhtiöitten Polttoaine Osuuskunta, joka harjoitti lämmitykseen käytettävän koksin tukkukauppaa. Aspon osinkopolitiikan pitkäjänteisyyteen ja ennustettavuuteen vaikuttaa osaltaan Aspon kasvollinen omistajuus. Hallituksen ja konsernin johtoryhmän jäsenet määräysvaltayhteisöineen omistavat yhteensä noin 15 prosenttia yhtiön osakkeista. Yhtiön mukaan Aspon yhtenä tavoitteena on omistajien vaurastuttaminen. 

Nokia on ollut salkussani viimeksi kesällä 2012, jolloin myin sen pois tappiolla, turhautuneena yhtiön touhuihin. Nyt kun uskaltaudun mukaan tavallaan 'uuden' yhtiön omistukseen, on peli kutakuinkin entisellään. 

Yhtiön osake on perin volatiili, mutta sen verran pienellä panoksella olen mukana, että antaa mennä. Kuuluuhan jo yleissivistykseen seurata pörssimme kansainvälistä staraa.

Aspo Oyj -osuus salkussa 0,52%       -keskihinta 7,68
Nokia Oyj -osuus salkussa 0,84%      -keskihinta  6,75

Lisäys UPM -osuus salkussa  3,47%   -keskihinta 9,89.

Lisäilin kaikkia Nordnetin superrahastoja hienoisesti. Niiden yhteen laskettu osuus on 2,7%.
Otin myös käyttöön superluotto-ominaisuuden ja onhan 0.99% laina edullista. Korkoa säätelee hajautus ja se, kuinka suuri osuus lainoitusvarasta on käytössä.

Salkun tuotto oli huhtikuussa  -0,9% ja osingot poislukien -2,6%. 
Tuottoa osingot poislukien kertyi vuoden alusta +17%.


Osinkokertymä huhtikuussa oli bruttona 2601 euroa. 
Erittely alla. Huhtikuu on osinkojen suhteen palkitsevin vuoden kuukausista, koska suurin osa suomalaisista yhtiöistä maksaa tällöin sijoittajalle palkan. 

Sinänsä asiassa ei ole merkitystä, mutta mikäli vastaisuudessa ryhdyn osinkotulolla eläjäksi, osinkovirran tasaisempi hajonta olisi ainakin psykologisesti miellyttävämpää.




Vuositasolla katsottuna osinkosummat tukevat kehitystä mukavasti. 

Lisää pääomaa olen salkkuihin tallettanut vuoden alusta 2804 euroa (701e /kk)  ja uudelleensijoittanut netto-osingot 3136 euroa.

Kasvua vuoden 2014 huhtikuun osinkoihin verrattuna on 18%. Vuoden alun osinkotulon kasvu on ollut 29% vastaavaan vuoden 2014 ajanjaksoon verrattuna.




Aikani on mennyt reippailuun rannoilla ja ulkometsässä sekä testaillessani uutta kameraa, jonka käyttöönotto takaa, että opin uutta päivittäin. 



























_________________________________________________________________________________

Sivun katselut viime kuussa
9 279
Sivun katselujen koko historia
169 514






No comments:

Post a Comment

Lisää kommenttisi, kiitos