Friday, January 23, 2015

Laatua lisää -Wärtsilän mylly tahkoaa dollareita




En sitten innostunutkaan epälikvidistä Suomisesta. Katsotaan, onko kasvutarinassa katetta. 

Sen sijaan listalle nousi Wärtsilä. Jatkossa hiukan perusteluja mielenkiinnolle. Wärtsilä on nostanut omistaja-arvoaan vuosien ajan keskimäärin 8% vuodessa.

"Wärtsilä Oyj on kansainvälinen merenkulun ja energia-alan laitteiden, ratkaisujen ja palvelujen toimittaja, jolla on lähes 170 toimipistettä 70 maassa. Yhtiö toimittaa laivamoottoreita, -koneistoja ja -laitteistoja sekä öljy-, kaasu- ja monipolttoainemoottoreihin perustuvia voimalaitoksia. Wärtsilän liiketoiminta-alueet ovat Ship Power, Power Plants ja Services. Yhtiön historia ulottuu vuonna 1834 perustettuun sahaliiketoimintaan.

Wärtsilä on kansainvälisesti johtava merenkulun ja energiamarkkinoiden voimaratkaisujen toimittaja, joka tukee asiakasyrityksiä tuotteiden koko elinkaaren ajan. Wärtsilä maksimoi alusten ja voimalaitosten ympäristötehokkuuden ja taloudellisuuden keskittymällä teknologisiin innovaatioihin ja kokonaishyötysuhteeseen."



 Wärtsilä: Kotisivu

Kilpailijat

Sisäpiirirekisteri

Pääomistajat

Yritysjärjestely




Wärtsilä oli alkuvuodesta 2014 vilkkaiden ostospekulaatioiden kohteena. Aiheesta intoutui Jukka Oksaharju lausumaan:

"Ostajan on todennäköisesti tarjottava yli 50 euroa osakkeelta, koska Wärtsilän kilpailukyky on hyvä ja sillä on vahvat omistajat. Wärtsilä voi osoittaa todeksi sen, että pikatuottoja tavoittelevan kannattaa ostaa osakkeita huhuihin ja myydä niitä uutisiin."
 - Jukka Oksaharju 2014

Sama kirjoittaja ihmetteli syksyllä 2014, miksi yhtiön osake on aliarvostettu.


Infinancials-sivuston yhteenveto  katsoo Wärtsilän olevan kannattavampi kuin verrokit. Riskitaso on myös matalampi. Arvostus on alempi kuin verrokeilla ja kasvu vaimeampaa.
Seuraavan 12 kk EV/EBIDTA on sivuston mukaan 10.82.


Uusimmassa analyysissaan Inderes arvioi Wärtsilän kalliiksi laatuyhtiöksi ja listaa:

Ajurit
LNG-vallankumous, merenkulun piristyminen sekä kehittyvien markinoiden kasvava sähköntarve
Riskit
Maailmantalouden yskiminen
Arvostus
Osake ei ole edullinen, mutta laatuyhtiölle arvostus on helposti perusteltavissa -mahdollisuus myös yritysjärjestelyihin

Avainluvut; Inderes

4-traders.com on samoilla linjoilla. Konsensusennuste määrittelee tavoitehinnaksi 38,58€. Myynti kasvaa ja tase vahvistuu.




Omat toimet

21.1.2015          ~  (Edit: Vuosiluku korjattu 23.2.15)

Osto: Wärtsilä OYJ  20 kpl a' 37,88€.

EDIT 28.1.15 : Lisäys 20 kpl a' 40,35€.

EKP:n QE-päätöksen jälkeen yhtiön osake on parissa päivässä noussut yli neljän kympin, joten aliarvostus on hetkellisesti (?) purkautunut.

Alustava indikaattori-ostos oli oikeansuuntainen mutta raskaasti riittämätön. Täytyy odotella osto-ohjelman jatkamisessa aivan samoin kuin Tikkurilankin kanssa. 


***

Koneen vuosi sitten alkanut osto-ohjelma meni hyvin, kun sain keskihinnan tasolle 30.37€. 
Koneen osuus salkussa on 9,45%, millä se niukasti häviää Nokian renkaille (9,88%). Kone on plussalla 37% ja Nokian renkaat miinuksella 16%.

Yleisesti ottaen dollareita tahkoavat kansainväliset vientiyritykset ovat nyt nannaa. Markkinoiden kehityksestä minulla ei muuten ole aavistustakaan. 

Wärtsilä lienee ikiholdi.



Lopuksi CEO Björn Rosengrenin   haastattelu Nasdaq CEO Signature series -kanavalla.




















4 comments:

  1. Kyllä, täyttä laatua. Itse myin Wärtsilät viime keväänä ja täytyy kyllä sanoa, että olin hetkellisesti jo unohtanut koko puljun. Wärtsilä on mielestäni yksi niistä osakkeista, jonka voi huoletta ostaa salkkuun ja katsoa 10 vuoden päästä, että hyvin kävi. Investorin tuleminen suuromistajaksi varmasti vain parantaa juoksua.

    Itse kyllä luulin jo EKP osto-ohjelman olleen sisällä kursseissa, mutta ei näköjään :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Wallenbergit lisäävät ilman muuta houkuttelevuutta pitkän päälle. Eihän tuota kovin huonosti ole tähänkään mennessä johdettu.

      Delete
  2. Yksi Helsingin pörssin parhaista yrityksistä. Harmi vain, että sitä ei tunnu koskaan saavan sopivaan hintaan. Täytyy vain odotella mahdollisuuksia kärsivällisesti. Itse tekstiin ei ole oikeastaan lisättävää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. TT, sinulla oli analyysi tästä joskus 2013. Pitää kutinsa edelleen.

      Ostin pikkuerän jotta muistaa katsoa ostopaikkoja.
      Jonkun analyytikon lausahdus "ainoa haitta on korkea arvostus" kuvaa hiukan omituista logiikkaa. Laatu maksaa.

      Delete

Lisää kommenttisi, kiitos