Wednesday, December 12, 2012

Salkunhuoltoa ja matkoille lähtöä




Huolimatta OMX Helsingin ripeästä noususta pitkin viikkoa aloin joulusiivouksen merkeissä panna salkkua järjestykseen. Vähensin Fiskarsia keskikurssilla 15,79 ja myin Ponssen kokonaan kurssiin 5,82. Aikomukseni on tuplata DXSU:n osuus ja ostella myös lisää europohjaisia korkorahastoja. Nyt salkussa ovat

Evli Likvidi B, Evli yrityslaina, FIM Euro, FIM Korko-optimaattori Acc, ja FIM Real.

Korkojen osuus koko salkusta on 12,34%,  kun mukaan lasketaan DXSU. Osakepaino on edelleen liian korkea ja salkulla on korkea riski elämäntilanteeni huomioonottaen. Sitäpaitsi en oikein jaksa uskoa nykyisen positiivisen vireen jatkuvan. Pelottaa, että menee liian hyvin. Kinskin ostonappula on ollut pohjassa jo kauan ja nyt malttia. Vaikka osa tuotoista leikkautuisikin pois, tärkeämpää on se, ettei menetä paljon. Stop loss 10% on turhan rohkeaa peliä.

Olen näet saavuttanut sen autuuden tilan, jota kaikki sijoittajat pitävät silmämääränään. Olen taloudellisesti riippumaton. Työtä ei tarvitse tehdä ja sijoittaminen on lähinnä harrastus muiden joukossa. Niinpä olen ryhtynyt ostamaan Seligsonin halpoja indeksiosuuksia ja yrityslainoja, joista toivoakseni rakentelen ikiliikkujan, ikiholdin, joka hoitaa itsensä ilman sormen heilautusta.

-Heh heh.








Kaupat
Kurssi
Salkussa transaktion jälkeen

MYYNTI Fiskars 15,79
3,79%

MYYNTI Ponsse 5,82
0,00%

OSTO Okmetic 5,15
7,98%

OSTO DXSU 301,23
7,16%












No comments:

Post a Comment

Lisää kommenttisi, kiitos