Sunday, September 1, 2013

Elokuu miinuksella

Onnea me
kumarramme
oikuttelevaa.
Se vähenee
tai lähenee -
ja on puistattavaa!


-Catullus




Globaali hedelmäkori    

Elokuu oli sijoitusmielessä tuulinen. Monenlaista mörköä nähtiin horisontissa ja osakkeiden arvot heiluivat. FEDin toimet huolettivat, samoin Syyrian tilanne näkyy. 

Salkun tuotto jäi niukasti miinukselle elokuussa 2013. Kun salkun kokonaisarvo heinäkuun lopussa oli 64233 euroa, oli se elokuun lopussa 64214 euroa. Talletuksia tehtiin 486 euroa ja tuotto vajosi tasolle yhteensä -0.76%. Nordnet vajosi 0,9%, Seligson hiukan vähemmän.

Salkkutapahtumat:
Osto XACT OMXS30, DBXJ, DBX6
Myynti XAIN.
Osingot MFA, Realty Income, QQQ.

Luettu 
Kim Lindsröm: Puoli vuosisataa pörssin sisäpiirissä. Lindström kirjoittaa helppoa, ymmärrettävää kieltä ja osoittaa vakuuttavasti että sijoittaminen on paitsi kovaa työtä myös vaatii paneutumista ja intohimoa ja on siis enemmän kuin työtä. Onneakin tarvitaan ja pelisilmää. 
Vahva lukusuositus.

Kinski jäi tuumimaan Linströmin vastavirtaa edustavaa arviota Orionista. Hän pitää sitä edelleen vahvasti suositeltavana yhtiönä. Lindström roimii kovalla kädellä muutamia johtajia nimeltä mainiten.

Vuoden tuotot Nordnet +12,27%, Seligson +15,21%.












Nordnet-salkun kehitys elokuussa.






No comments:

Post a Comment

Lisää kommenttisi, kiitos