Sunday, September 3, 2017

Elokuu 2017



         Jokainen joka aamupimeällä panee saappaat jalkaan ja lähtee on sen ansainnut, että hänen tekemisiään kunnioitetaan, oli hän varas, johtaja, sairas, työläinen, eläkkeellä tai kuollut.
                  - Wiidakon Sanomat 2006

Sijoittaminen - paremminkin säästäminen, rahojen puuhakas askartelu piiloon sen sijaan että tuhlaisi ne turhuuteen - on tavattoman tylsää ja puuduttavaa hommaa. Se käy ihan työstä. Kokeilkaa vaikka itse. Varsinkin kun säästämisen voi nykyisin automatisoida. Ajoittaa kun ei kannata ja ennustaa ei osaa. 

Ostan kuukausittain lisää osakkeita, joiden arvelen olevan hyviä sijoituksia ja pidän saaliini kasvamassa tuottoa, tekemässä lukuuni työtä, toivoakseni ahkerasti. Sillä aikaa kun minä nukun, kuljeskelen metsissä tai muuten vain oleilen. Tai ihan vähän wiftailen.

Huolimatta maailman myrskyistä olen jatkanut ostoja. Onhan järkevää ostaa silloin kun tuote on halpaa. Kun kurssit laskevat, laskee myös riskitaso. Pörssi lienee ainoa kauppa, josta asiakkaat poistuvat, kun alennusmyynti alkaa. 

Tavoitteeni on poimia varojen mukaan laatuyhtiöitä laskujaksoista, mutta alennusta on kesän aikana tullut vasta 2 -3%, joten olen ostanut Nätti-Jussin tapaan "vähän". Mukana oleminen on parasta ja motivoivaa.


Oma pääoma 30.8.2017

Nordnet             137570 
Seligson              11784
OP                          2989
DeGiro                         0
Nordea                         0
Bank Norwegian   2560

Oma pääoma yhteensä                        154903

Sijoituslaina                                            49900
Lainoitusaste                                           24,4%

Koko salkun leveroitu arvo                  204803

Opo 31.12.2016                                   143509

Salkun oman pääoman arvo on noussut vuoden alusta 11394 euroa.

Talletus vuoden alusta oli 6000 euroa (750 e/kk),  tästä netto-osingot 4314 e. 
Oman pääoman tuotto vuoden alusta oli  +3,7%. Kesädippi on koetellut salkkua hiukan. Vuositasolla tuotto on edelleen +17% ja viiden vuoden tuotto +97%. Annualisoituna tuotoksi asettuu noin +14%.

Velkasalkun lainoitusarvo on   136961 euroa. Tasapainoilen noin 36% velkaosuudella
ja kultataso 0.99% säilyy. Pidän yllä nykyistä vipuastetta  noin 500 euron vuotuisilla korkokuluilla. 

Käteisen osuus on tällä erää 3,2%.
Tarkoituksena olisi lisätä käteisen osuutta (OP, Bank Norwegian)  edelleen. 

Kesän aikana ostelin pieniä eriä lähes kaikkia salkun osakkeita Nordnetin kampanjassa. Muutin kaikki Degiron osakkeet käteiseksi, koska puljaaminen monen eri alustan kanssa on yhtä tyhjän kanssa, mentaalista kirjanpitoa.


Kokonaiskuvassa salkun oma pääoma on lisääntynyt kohtalaisen rivakasti takaiskuista huolimatta. 






Nordnetin osakepoimintasalkun alkuvuosi.





Osingot

Heinäkuu:  KO, HTA, MFA, STAG -yht 279
Elokuu:       PG, STAG, HCP  -yht  53

Kumulatiiviset osingot linkin takana.



______________________________________________________________

Tässä vielä Laatuguru-kirjasta lainattu kuva osingon laadusta-. 




 Salkussa on kaikkia 1- ja 2-kategorian osakkeita lukuunottamatta L&T, Raisio, YIT ja Tieto.
L&T on jo kiikarissa, alkuerät Olvia olen jo hankkinut.

Kaikista 1-ryhmän osakkeista osto-ohjelma on käynnissä ja menossa ikuiseen holdiin. Näiden lisäksi lisäilen Orionia, Konecranesia, Wärtsilää, Technopolista ja UPM:aa.

Linkki Sharevilleen.











____________________________________________________________________________

Sivun katselut tänään
172
Sivun katselut eilen
283
Sivun katselut viime kuussa
7 388
Sivun katselujen koko historia
488 236















4 comments:

  1. Minä yritän laskea velkaisuusastetta noin 15 prosenttiin.

    ReplyDelete
  2. Tarkoitatko nyt salkun velkaprosenttia vai nettogearingia? Oma gearing on 32,2 mikä on kyllä perhanan korkea!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tarkoitin tuota lainoitusastetta joka sinulla on 24,4%.

      Delete
    2. Hyvä tavoite. Itsellä se olis 10%.

      Delete

Lisää kommenttisi, kiitos