Wednesday, December 7, 2016

Marraskuu. ATH, viti ja nöyrä ilma





Ajat ovat entisellään. Kaikenlaiset kriisit ja kohut puhuttavat ihmisiä, valtakunnat ja ideologiat sortuvat ja toiset näyttävät rumaa tai koreaa päätään, vaaleja tulee ja menee, myrskyjä on vesilaseissa ja valtamerillä, joukolla huudetaan maailmanloppua tai uutta messiasta ja silti mikään ei muutu. Kaikki säilyy ennallaan, rikkaat eivät lakkaa rikastumasta eivätkä köyhät köyhtymästä.

Eletään normaaliaikoja. Korko kasvaa korolle, halpa on halpaa ja kallis kallista.

Tämä resignaatiopläjäksen jälkeen todetaan että salkku on kaikkien aikojen huipussa, ATH. Satelee lunta ja itsenäisyyttä juhlitaan. Suomi on hyvä maa; 
vähän, vähiten epäonnistunut, nyökyttelevät ne ja kilistelevät lasia meidän laskuumme, sinun ja minun. Hentun Liisa taisi kadota jatkoilla. Pihtiputaan muorille haettiin patentti. Nahkurin orret ovat entisellään ja paikoillaan. Kaikki hyvin.
      
Sijoituksia  arvioidessani  ja seuratessani olen johdonmukaisesti raportoinut pääasiassa säästöjen oman pääoman kehitystä ja tavallaan jättänyt omaan arvoonsa vivutetun kokonaisarvon.

Salkun vivutetuksi arvoksi tuli marraskuun lopussa 2016 182500 euroa, mistä sijoituslainaa on 47000 euroa ja oman pääoman osuus 135500 euroa  . 


Talletuksia ja uudelleen sijoitettuja netto-osinkoja lisäsin 4692 euroa (426 e/kk) ja  uudelleen sijoitettuja netto-osinkoja kertyi 5092 euroa (keskimäärin 462 e/kk). Uutta, arkisesta elämästä sivuun jäänyttä tai salkun ansaitsemaa pääomaa salkkuun sain ujutettua yhteensä 9784 e ja korkokulujen (450,90 e) jälkeen 9333 (848 e/kk).


Sijoituslaina  kuittautuu näin eläen 848 euroa kuukaudessa ja lyhennystahtia pidän vallan kohtuullisena. Lainatasoa en aio tuosta neljänneksestä kasvattaa. 


Osinko-odotus on noin 6000 e.

Oman pääoma osuus vuoden alusta nousi 17219 e ja leveroidun salkun arvo 26500 e. Salkun vivutettu arvo kasvoi siis 22% ja oman pääoman arvo 16,9%.


Koko salkun tuotto vuoden alusta on 9% ja oman pääoman tuotto  6,2%. Lainoitusaste  on 25,7%.


Vuonna 2017 saattaa 200000 mennä rikki. Tulevaisutta en osaa arvata muuten kuin että tuskinpa mikään muuttuu. Elleivät kurssit nouse ne laskevat tai pysyvät ennallaan.



Sakun ajantasainen sisältö linkin takana.

Osingot alla.

Vivutetun arvon ja oman pääoman kehitys. Sijoituslainan otin käyttöön 2014 ja vauhti parani melkoisesti.




Viiden vuoden tuottohistoriaa muutamaa indeksiä vasten. Maailmanindeksi on vertailukohtani.




Palaan tarkemmin osakepoimintoihin vuoden tilinpäätöksessä.


Blogista

Olen pitänyt tätä päiväkirjaa yli neljä vuotta. Päivitysahti on hiipunut, pääasiassa koska olen aktiivinen Sharevillessa.

Pysykää silti kanavalla. Kiitos seuraamisesta!








________________________________________________________

Sivun katselut tänään
123
Sivun katselut eilen
438
Sivun katselut viime kuussa
9 542
Sivun katselujen koko historia
365 913

Sunday, October 16, 2016

Lokakuu. Gurujen perässä


Kuljemme kehää.

Vaikka blogia ei ole päivitetty aikoihin, en ole ollut aivan passiivinen sijoituspuuhissa. Kirjoittelu ja päiväkirjan pitäminen on siirtynyt osin Sharevilleen. Lisäksi automatiosoitua salkun seurantaa olen tutkaillut  GoogleSheets- tiedoston avulla.

Olen keskittynyt lukemaan. Tuoreen mielenkiintoni kohteena ovat olleet Markku Kuisman ajatukset.  Luvun alla on Kuisman Valtionyhtiöt ja miehen aiempi taloushistoriallinen tuotanto. Voin vilpittömästi suositella sitä. 

Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja selkeästi suunnattu sille lukijakunnalle, jonka on luultu olevan katoamassa Suomesta, nimittäin vailla erikoistietoja, hyvien yleistietojen turvin toimivalle kiinnostuneelle yleisölle. Kirjan sujuvuuteen vaikuttavat kymmenet yllättävät tai humoristiset kiteytykset. 
Rainer von Fieandt (PYP:n, sitten Suomen Pankin pääjohtaja):”En tästä yhtään mitään ymmärrä, mutta kun Ehrnrooth vastustaa, tämän täytyy olla hyvä asia. Minä soitan Pojulle (= Sakari Tuomioja).” - Puhe oli Nesteen perustamisesta.

Lisäksi katselen netistä Yale Universityn koulutussarjoja
Onhan kovin motivoivaa kuunnella nobelisteja! Kun katsoo linkin takana olevaa videota vaikkapa Robert Shilleristä, voi vakuuttua siitä, että kova työ, uteliaisuus, rehellisyys ja tuuri pitävät paitsi pinnalla myös nuorena. Kaveri on tuossa pätkässä puolessa välissä seitsemääkymmentä. Downshiftaamisesta tai himmailusta ei näy merkkiäkään.

Toinen nobelisti puhuu vallan suomea. "Kysymys on 90% vastauksesta."

Gurut?

Luin pariinkin otteeseen Karo Hämäläisen ja Jukka Oksaharjun tuoreen sijoituskirjan Sijoita kuin guru, josta on puhuttu kesän aikana. 

Kattava ja informatiivinen Random Walkerin arvio on linkin takana, joten en sen enempää lisää rokkaan omaa maustettani. Minut kirja sai pohdiskelemaan omaa tyyliäni ja se näyttäisi olevan sekoitus Malkielia, Fisheriä ja Buffettia.

Lyhyesti ilmaistuna osakesäästämiseni on indeksisijoittamista maustettuna laatuyhtiöiden poiminnoilla ja mukana on ripaus tulevaa kasvunkin odotusta.

Erityisesti tutkailin, Fisherin ja Buffetin innoittamana omaa salkkuani ja Helsingin pörssin laatuyhtiölistaa ja sieltä löytyikin muutama lisäselvittelyyn ja koeajalle tuleva yhtiö.

Burton G. Malkiel linjaa näin:

1. Aloita riittävän ajoissa.
2. Muista varakassa.
3. Huolehdi varakassankin tuotosta.
4. Muista verotus.
5. Ymmärrä sijoitustavoitteesi.
6. Osta omistusasunto.
7. Älä unohda joukkolainoja.
8. Unohda raaka-ainesijoitukset
9. Muista kustannusten merkitys.
10. Hajauta.

"Malkiel huomauttaa, että vaikkeivät markkinat olisikaan aina täysin tehokkaat, indeksisijoittaminen on silti järkevä valinta. Indeksirahastot ovat tuottaneet historiassa paremmin kuin aktiivisesti hoidetut rahastot. Indeksisijoittaminen mahdollistaa myös laajan hajautuksen pienelläkin pääomalla."

Philip A. Fisher

"Helsingin pörssissä (Fisherin tarkoittamia laatu-)yhtiöitä ei ole liiaksi asti, varsinkaan, jos kriteeriksi otetaan mahdollisuus globaaliin läpimurtoon tai edes läsnäoloon useilla keskeisillä kasvumarkkinoilla.

Väljemmillä kriteereillä sopivia yhtiöitä voisivat olla Amer Sports, Huhtamäki, Kone, Konecranes, Lassila & Tikanoja, Nokian Renkaat, Olvi, Ponsse, Tikkurila, Vaisala ja Wärtsilä. 

Myös Baswaren, Fiskarsin, Outotecin, PKC Groupin, Rapalan, Revenio Groupin ja Suomisen kaltaiset yhtiöt voisivat olla tällaisia sijoituskohteita sen mukaan, kuinka sijoittaja arvioi yhtiöiden globaalin kilpailuaseman vahvuuden ja johdon kyvykkyyden.."

Warren Buffett 
Buffett sijoittaisi kirjan tekijäkaksikon mukaan seuraavasti:

"Buffettin tiukan suodattimen voisivat läpäistä kahdeksan Helsingin pörssiin listattua yhtiötä: Huhtamäki, Kone, Konecranes, Nokian Renkaat, Nordea, Orion, Sampo ja Wärtsilä. Lähelle pääsevät Amer Sports, Fiskars, Metso, Telia ja Valmet, jonka pörssihistoria on auttamattoman lyhyt. Niiden karsiutuminen pohjautuu laadulliseen tulkintaan johtamisesta ja kilpailukyvystä."


Salkkussani ovat  edellä mainituista yhtiöistä entuudestaan Kone, Nokian renkaat, Tikkurila, Vaisala, Wärtsilä, Fiskars, PKC Group ja Sampo.

Kesän aikana otin kyytiin aloituserät Konecranesia ja Ponssea.

Kasvua ja käännettä hamuten mukaan tulivat myös Martela, Telia, YIT ja nyt viimeksi Assa Abloy. Kaikkien osuus on noin 0,5-1% koko portfoliosta.

Tämä ohella olen lisäillyt pieniä eriä pohjoismaisia superrahastoja ja uutena rahastona Spiltan Investmentbolag, joka avaa kustannustehokkaan ikkunan Ruotsin pörssiyhtiöihin ja myös listaamattomiin yhtiöihin sijoittaviin sijoitusyhtiöihin. Niistä Investor AB täyttää lähipäivinä 100 vuotta ja takana ovat Wallenbergit. 

Anders Oldenburg on blogissaan käsitellyt näitä ruotsalaisia sijoitusyrityksia mm. tämän linkin takana. Lisää Andersin ajatuksia näistä yhtiöistä löydät blogin haulla.

"Sen sijaan sinun voi olla hyvä tietää, että Spiltan Fonder – joka nimitettiin Vuoden 2011 rahastoyhtiöksi Ruotsissa – toi viime vuonna markkinoille rahaston, joka sijoittaa vain listattuihin ruotsalaisiin sijoitusyhtiöihin. Rahasto on passiivinen (siis melko staattinen osakekori) ja sen hallinnointipalkkio on vain 0,20% vuodessa, joten se voi olla tehokas tapa ostaa hajautettu salkku eri ruotsalaisia sijoitusyhtiöitä."

Ja sitten arkeen. Aloitetaan 5 vuoden seurannasta.










Vilkaisu rahoitustilanteeseen osoittaa, että omaa rahaa olen vuoden alusta lisännyt 4645 euroa eli 495 e/kk. Salkkuun on tuloutunut netto-osinkoja 516 e/kk. 

Olen tehnyt lisäsijoituksia yhteensä 1011 e/kk. Velkaa on (!) 25%. Mutta turha himmailla.

Jos ja kun kurssit laskevat 60%, omaa pääomaa jäisi vielä 68 k€. 




Linkki reaaliaikaiseen salkkuun on täällä.







______________________________________________________________________

Olen pitänyt tätä blogia neljä vuotta. Sainä aikana seuraajia on kertynyt mukavasti. Kiitos kaikille!


Sivun katselut tänään
110
Sivun katselut eilen
245
Sivun katselut viime kuussa
9 207
Sivun katselujen koko historia
348 250







Friday, August 5, 2016

Alkuvuoden kehitys ja Koneen tulos


Kesä on kulunut kokonaisvaltaisen lomailun merkeissä. Mukana ei ole ollut muita yhteydenpitovälineitä kuin Samsungin pieni tabletti, joka vaikka onkin näppärä lelu ei sovellu asialliseen työntekoon ainakaan vaivatta. Pörssiä olen seuraillut toisella, puoliksi ummistetulla silmällä.

Brexitin kohdalla havahduin sen verran, että keräsin laariin hienosti halventunutta Wärtsillää niin, että se on nyt salkun kolmanneksi suurin yksittäinen osakepoiminta. 

Samalla tankkasin Oriolaa, Konetta, Vaisalaa, UPM:ää ja Nokian renkaita. 

Alla Nordnet-salkun kehitystä taaksepäin. Muut -sijoitukset Seligsonilla -ovat seuranneet indeksiä.

Yksi vuosi




Kolme vuotta.



v

Viiden vuoden seurannassa alkaen helmikuusta 2012 salkku  häviää muutamalle indeksille ja muutaman voittaa. Tanskan OMXC20 on kova. Vaikka historia ei aina toista itseään, tankkaan Tanskan Superfondia innolla mutta ajallisesti hajauttaen.





Alla koko salkun historialliset tuotot ja tilastot.



Rahoitus

Vuoden 2016 talletushistoria ja muut numerot alla. Kevensin huomattavasti sijoituslainaa keväällä ja jatkossa pyrin pitämään sitä alle 20% tasolla. Pyrin siihen, ettei lainasumma kohoa yli 30000 euron. Tuolloin kuoletusaika olisi viisi vuotta netto-osingoilla. 

Korko on nyt 0,49%. Onhan se epätodellista, kun varsin elävästi muistan 16% korkotason. Tasapainoilu vivun kanssa jatkuu. Haluan nähdä, mitä tästä vielä tulee.

Salkun  oma pääoma huitelee ennätyksessä 130 k€. Vuoden 2014 alussa opo oli  rapiat 90 k€, joten kasvua olen raapinut kasaan 2 v 7 kk - 31 kk  - aikana 40 k€ eli 1290 € kuukaudessa.  Tuo on tärkein luku. Suuri osa taitaa olla säästöjä.

Salkun uusi pääoma 

Kevään 2016 aikana sain netto-osinkoja 4553 euroa. Ne on palautettu salkkuun ja talletuksia tein lisäksi lisäksi 6500 euroa. Näinpä alkuvuonna on salkkuun virrannut pääomaa 11053 euroa eli 1579 euroa kuukaudessa. 

Tällaisella säästöasteella ja vaikkapa 7% markkinatuotolla ja 0,7% hallintokuluilla pitäisi salkun esimerkiksi 5 vuodessa tuplaantua. 

- Jos kaikki menee hyvin. maailma ei kaadu tms.  Tällaisten laskelmien tekeminen on kai lähinnä motivoivaa höpöttelyä, ei muuta.

Silti linkki Seligsonin laskuriin.

(Luvut 160000, 7%, TKA 0,7%, 5 v.) 







Osinkoja tulee hiljakseen, joskin kertymä hiipuu. Olen lisääntyvästi panostanut indeksirahastoihin. 







Nordnet-salkun kokoonpanoa. Salkku kokonaisuudessaan on linkin takana.


Seligsonin salkun koko on 9400 euroa.






Pikaesittelyssä Kone OYJ   (KNEBV)   

415 kpl keskikurssi 33,84,  paino 11,4%. Voitolla +34%. 

Ensimmäinen merkintä osto-ohjelmasta  on vuodelta 2014. 

Sen jälkeen olen ostanut osakkeita hinnaltaan samansuuruisina erinä kaikkiaan 17 eri otteeseen. Keskihinta on pysynyt kohtuullisena, vaikka harmittaa edelleen, etten pannut kaikkea likoon, kun yhtiön osaketta olisi saanut alehintaan maaliskuussa 2014. 

(Nyt kun Brexitin yllättäessä markkinat Wärtsilä notkahti täysin irreaalisesti yli 10% olin vahingosta viisastunut ja kolminkertaistin Wärtsilä- position.)
  
Kone on mielestäni Helsingin pörssin paras yhtiö. Sillä on selkeä strategia ja hyvät pitkän tähtäimen kasvunäkymät, se on kansainvälinen ja sillä on vahva asema kasvavilla kehittyvillä markkinoilla. Johto on tehtäviensä tasalla ja henki hyvä.

Tunnusluvut ovat pörssin parhaimmistoa. 

Kyseessä on laatuyhtiö joka tekee mainiota tulosta. Yhtiö kasvaa kannattavasti. Tulos on vakaa kvartaalista toiseen ja tase vahva. Lisäksi yhtiö kasvattaa tasaisesti osinkoa. 

Osakkeen houkuttelevuutta laskee se, että Kone on kaikilla arvostusmittareilla kallis. Näin on tosin ollut lähes aina. Ajoittain sitä näkyy silti saavan lähes kohtuuhintaan, kun ajatellaan kai Kiinan markkinan hidastumisen nostavan Koneen riskiä. 

Q2/2016 

Koneen liikevaihto oli 2 272,6 M€ (analyytikoiden ennuste 2 270,4 M€) ja liiketulos 348,6 M€ (ennuste 334,4 M€). 

Saadut tilaukset laskivat vertailukaudesta, koska tilaukset Kiinassa laskivat selvästi. Muilla markkina-alueilla tilaukset kasvoivat. Tilauskanta vahvistui hiukan. Kannattavuus oli erittäin vahva.

Kone nosti hieman liikevoittonäkymiä. Liikevoiton odotetaan olevan  1 250-1 330 miljoonaa euroa. 
__________________________

Hyvää kesän jatkoa!















______________________________________


Sivun katselut tänään
159
Sivun katselut eilen
362
Sivun katselut viime kuussa
9 944
Sivun katselujen koko historia
325 319




Saturday, May 14, 2016

Huhtikuussa maksoin velkaa


          Kevään enteitä. Vola kohdallaan.

Riskit.

Markkinariskiltä voi suojautua monin tavoin. Suojautuminen vaikkapa johdannaisilla lienee kallista ja suojaustarpeen aikataulua on mahdoton ennustaa. Ennen kaikkea johdannaisten kanssa puljaaminen menee osaamistasoni yli huimasti enkä isommin halua edes opetella.

Volatiliteetti, markkinoiden satunnainen ja arvaamaton huojuminen taas  ovat mieluummin mahdollisuus kuin uhka. Riittävä omistusten hajautus ja käteinen ovat parasta suojausta. 

Oman sijoitusportfolioni allokaatiossani korkosijoituksia on nyt vähän, kiinteistöjä (REIT) noin 15% ja loput osakepoimintoja tai osakeindeksiosuuksia. 

Rahoitusriskin alentamista velkaa maksamalla olen harkinnut jo pitkään. Nykyisen matalan korkotason kestoa ei voi ennakoida. Varteenotettava on huomata mahdollisuus ajautua maksukyvyttömyyteen liian velkaisessa salkussa.

Osakkeissa lienee nykyisin paljon sellaista rahaa, joka normaaleissa, tavanomaisissa, totutuissa, terveissä  korko-olosuhteissa olisi muualla. Roskalainoja kutsutaan eufemistisesti high yield -lainoiksi, mutta silti ne ovat roskalainoja. Vertaislainaus eli koronkiskonta ei sekään houkuttele kaikkia. Jäljelle jäävät osinko-osakkeet.

Jos ja kun turvasatamaa osinko-osakkeista hakeva riskipääoma hakeutuu muualle, osakkeiden markkina-arvot laskevat yhtä aikaa, samoin myös kiinteistöjen arvot. Korkojen noustessa osinkotasot alenevat ja velanhoitoon käytettävät osinkotulot alenevat.   

Markkinan laskiessa edelleen osakkeiden vakuusarvot romahtavat. 
Nykyisen lainoitusarvon ei tarvitse alentua rahoitusyhtiön yksipuolisella ilmoituksella enempää kuin tasolta 85 % tasolle 50 %, kun velkasijoittaja onkin jo pulassa. 


Veli Velka muuttuu veljenpojaksi niskassa. 

Tähän liittyen kevensin portfolion velkaa reippaasti. Kun sijoituslaina oli suurimmillaan 43200 euroa, se on nyt 17999 euroa. 
Koko salkun velka on 13 % kokonaisarvosta. 
Nordnet- velkatilin lainoitusarvo eli limiitti on 90 731  EUR. 

Oman pääoman keräämiseksi myin lisää osakkeita, rahastoja ja korkorahastoja lähes 24000 euron edestä ja lisäsin myös pääomaa salkkuun. Myynnit sain justeerattua niin, että veroseuraamuksia ei ule. 

Yritin jättää mahdollisimman korkean potentiaalin omaavia yhtiöitä myyntien ulkopuolelle. Portfolio on nyt vähemmän hajautettu kuin aiemmin. Alla salkkujen suurimman omistukset.

1. Nordnet


2. Seligson &Co.






Koko porfolion eri komponenttien rahoitus ajan funktiona  näyttää 8.5.2016 tältä



Huhtikuun osingot. 
Osingot tukivat myös velan alentamisen pyrkimystä.



















Osinkojen vuosieuranta.



Viimeisen vuoden ajalta netto-osingot kuukautta kohti ovat 513 euroa. Eteenpäin mennään ja matkalla tavoitteeseen -1000e/kk olen puolivälissä.

---

Ei se salkku ihan tyhjäksi jäänyt. Tässä linkki koko salkkuun.
Ellei linkki toimi, ilmoita siitä kommenttilaatikossa!

Päivitys on vähän myöhässä, koska olemme olleet mökillä kevättöissä. Puutarhassa touhuaminen ei kostaudu huonona tuloksena kuten sijoittamisessa pakkaa käymään. Olen myös innostunut opiskelemaan kokkaamista kasviskeittiössä. Siinä hyvät raaka-aineet, niiden tasapaino sekä AJOITUS ovat ratkaisevia. Maistuisiko parsa?

Näin harrastukset tukevat toisiaan. Nam.




Heleää helluntaita!












__________________________________________________________________________

Sivun katselut viime kuussa
12 072
Sivun katselujen koko historia
298 785






Sunday, April 24, 2016

Pyrstö ja nokka





Edellisessä postauksessani esitin madonlukuja salkun velkaisuuteen liittyen. Syy huoleeni on siinä, etten ole pitäytynyt aiemmin valitsemassani ja kirjaamassani STRATEGIASSA, jossa hereästi ja hövelisti luvataan:

"Pidän käteisen osuuden salkussan pienenä, joskin kasvattelen varallisuutta osakehankintoihin lyhyen koron rahastoissa (n. 10%). Kun riskitaso kasvaa, alan kasvattaa käteisen osuutta jotta en olisi osakkeissa kiinni niiden romahtaessa ja jotta voisin ostaa niitä halvalla.
Käytössäni on velkavipu, jonka maksimikäyttöasteen on pysyttävä alle 10% luottolimiitistä joka on tällä hetkellä 100000 euroa. 
Vipua käytän hyvin vastentahtoisesti tasaamaan äkillistä käteisen tarvetta ja pyrin maksamaan lainoituksen pois kolmen kuukauden sisällä sen ottamisesta."
Ihmisen muisti on joskus hyvä, mutta lyhyt. Lukiessani edellä olevaa oikein ihmetteln, kuinka viisaita olenkaan osannut suunnitella. Toisin kuin edellytetään, oskkeiden hankkiminen ale-hintaan pääsi karkaamaan käsistä ja lainamäärät nousivat. 

On syytä palata ruotuun. Päädyin lopulta suurta tuskaa tuntien seuraaviin myynteihin. Nyt kun ei vielä ole muuta pakkoa kuin noudattaa suunnitelmaa. 


Alla vielä kaikki kevään 2016 luovutukset. Voittoa ei juuri tullut, sen verran että korot sain kuitattua. Rajusti tappiolla oleva Avance Gas Holding siirtyi syrjään, samoin Investor. Muita höyläilin, varovasti ja kitsaasti.

Tämän jälkeen salkkuni on paremmassa kunnossa kuin ennen.


Koko salkun velka on nyt alle 20% kokonaisarvosta (30000 euroa). Nordnet- tilin lainoitusarvo on 101 795,84 EUR.  

Miksi sitten moinen mekastus muutamasta myynnistä? 

Kyse on siitä, että hallinta liki karkasi käsistä ja nyt on palattava tilanteeseen, jossa omistuksista ei tarvitse kantaa huolta - kävi miten kävi.

Sain mahdollisuuden oppia. Vaikka optimismia ja suuruudenhulluutta tarvitaan, rajansa kaikella.

Sain huomata, miten tuskallista on myydä hyvien yhtiöiden osakkeita puhumattakaan hienoista indeksirahastoista tai etf-osuuksista, joita olen keräillyt kuin kruununjalokiviä ainakin. 

On nöyryyttävää huomata erehtyneensä, olleensa väärässä, että pelisilmä pettää, ettei osaa ennustaa. Kuinkas siinä nyt näin kävi, suvun lahjakkaimmalle, sijoittajagurulle jumalan armosta?

Epäilemättä tämä tällainen ajattelu on juuri sitä ahneutta, josta mummo varoitti. Ahne ei pääse taivaaseen, vaan sitä keitetään pikiöljyssä iat kaiket.

Nyt alle 20% velkatasolla pitänee vain kiristää vyötä ja lunastaa salkun sisältämä optio raa'alla työllä, säästämällä ja osinkotuloilla.  

Kestävyysvajeelle länget kaulaan ja nokka irti maasta. 

- - -


Refl.

Omistajanäkökulma näkyy sisältävän myös kyvyn luopua, kun on pakko. 
Positiivista pörssissä on se, miten likvidejä lähes kaikki osakkeet ja rahastot ovat ja huonoa se, että sen pitkään pihtaillun yhtiön voi laittaa laitaan niin äkkiä. 

Pörssi on kauppa, jonne kaikki rientävät päivittäin juoksujalkaa! Ei tarvita mainoslauluja televisiossa eikä reklaamivaloja.

Valaiseva merkki siitä, etteivät "markkinat" ole todella tehokkaat on, että kauppaa ylipäänsä käydään. Jos markkinat olisivat täysin tehokkaat, jokainen arvopaperi olisi täsmälleen oikein hinnoiteltu eikä kauppoja syntyisi.


________________________________________________________________________


P.S. TESTI


Tehkääpä muuten lähipiirille testi.


"Voitin lotossa viisi tonnia." . 
- Oi, ihanaa!

-----

"Sain alkuvuonna osinkoja viisi tonnia".
- !!?