Sunday, May 7, 2017

Huhtikuu +2%. Kiuru livertää


    Kiuru yltyi kiskomaan ylärekisteristä kaksoistrillejä ja piiskutuksia pienen kolmesataa kertaa minuutissa tikittävän, muutaman gramman painoisen linnunsydämensä kyllyydestä.


  
Vappu yllätti ja meni ohi huomaamatta. Takatalvi kiusaa ainakin täällä pohjoisessa. Ranskassa äänestettiin presidentistä. Vaihdoin kesärenkaat liian varhain ja söin parsaa. Näillä ilmiöillä on suunnilleen saman verran uutisarvoa omassa mielessäni. Kesän enteitä ovat muutamat lämpimät päivät ja lintujen paluu hyisille rannoille.

Portfolio

Sijoitusblogin pitäminen on paradoksi. Parasta on, jos ei ole raportoitavaa. Osakesalkkuni elää nyt kiusallisen  vahvaa nousua. Sille ei juuri mitään mahda. Riskitasot nousevat. Onneksi hermoiluun taipuvaisille riittää monta ahdistuksen paikkaa myös tulevaisuudessa ja itselleni ostotilaisuuksia. Kun yllätykset ovat varmoja, ovatko ne enää yllätyksiä?

Sijoitin kaikki saadut osingot uudelleen. Pyrin lisäämään käteisen osuutta, mistä täytynee tulla vuoden 2017 teema. 

Salkun suojausta mietin, mutta tuskinpa veikkaaminen kannattaa, kun ei osaa. Joka kevät näitä samoja ounasteluja olen mähkinyt ja romahdus tulee tai on tulematta. Mukana oleminen on pääasia.

Oma pääoma 30.4.2017

Nordnet               143 054
Seligson                12130
Nordea                     2000
Degiro                      3500
OP                            1400
Bank Norwegian       900

Yhteensä              162894
Laina                      53500
Vivutettu salkku  215984

Salkun vivutettu arvo 

31.3.2017                         208182 
31.12.2016                       191577

Lainoitusaste 24,8%



Huhtikuu 2017
Pääoman lisäys 2646 
               
josta 
netto-osingot   2163            
talletus                483                                 

Lisäys vuoden alusta 3982  eli noin 995 e kuukautta kohti. Tavoitteeksi asetan 10000 euron lisäyksen vuoden loppuun mennessä, pääasiassa käteisenä.

Huhtikuun tuotto  +2%
ja tuotto vuoden alusta +11%.

Kulut vuoden alusta olivat 309 e eli 0,14% koko salkun arvosta.
Kulukuri kannattaa.


Brutto-singot huhtikuussa 2017 olivat yhteensä  2839 euroa. 
Suurimmat osingot maksoi Nokian Renkaat.
    



















Alla olevassa linkissä on koko osinkokertymä vuodesta 2012.  Osinkojen  kasvu on tasaantunut.  

Osingot vuodesta 2012 lähtien.

Allokaatio:
Salkussa on osakkeita ja hyvin vähän käteistä.














Viiden vuoden seurannan perusteella portfolio on pysynyt kohtuullisesti indeksien kyydissä.

Kokonaissalkun yksityiskohtiin tästä.



_____________________________________________________________________

Lue, et luule.


Charlie Munger kutsuu Buffettia oppimiskoneeksi. Lukiessa tieto ja viisaus kumuloituu, hieman kuin korkoa korolle. On syytä pitää tämä mielessä, kun seuraavan kerran pohtii riittääkö aika lukemiseen.












__________________________________________________________

Sivun katselut tänään
389
Sivun katselut eilen
404
Sivun katselut viime kuussa
15 792
Sivun katselujen koko historia
450 627








12 comments:

  1. Lainoitusasteesi melkein 25% on kyllä aika iso luku. Kun se on osakkeille. Onko sinulla tuo 53000 euroa jossain muussa kiinni, että varmistat lainan maksun, jos kurssit tulisivat alas? Ja lukeminen on kyllä viisastavaa, pitääpä käydä vaihtamassa kirjastosta paremmat kirjat. Lukemiseni on hyytynyttä, vaikka aikaa kyllä nyt olisi.

    ReplyDelete
  2. Auts!
    Tökkäsit juuri siihen arkaan paikkaan, mennään epämukavuusalueelle. Muita velkoja ei ole ja naiivisti olen ajatellut myydä hiukan osakkeita, jos korot nousevat. Onko parempia ehdotuksia?
    Kulutuksesta voisin ehkä tonnin kuussa irrottaa lainanmaksuprojektiin.

    ReplyDelete
  3. Olikohan kiurun nimi Jesse? Jesse Liver more...

    ReplyDelete
  4. Jep.

    “ All through time, people have basically acted and reacted the same way in the market as a result of: greed, fear, ignorance, and hope. That is why the numerical formations and patterns recur on a constant basis. ”
    — Attributed to Jesse Livermore

    ReplyDelete
  5. Lukeminen on hyvästä, mutta silläkin on rajoituksensa. Esimerkiksi laadulla on väliä, koska nykypäivänä tiedosta ei ole pulaa. Oikeasta tiedosta taas on ja ymmärryksestä vieläkin enemmän. Buffett ja Munger viettävät suurimman osan hereillä olemisesta lukemiseen ainakin sanojensa mukaan ja näin tekevät kuulemma myös uudet managerit Todd ja Ted.

    Itse joudun välillä tekemään muutakin henkeni pitimiksi, joten itselläni se jää noin pariin tuntiin päivässä. Aloin toukokuun ekana päivänä seuraamaan laatulukemiseen käytettyä aikaa. Odotan mielenkiinnolla totuutta siitä, koska oletukset ja todellisuus eivät aina pidä paikkaansa.

    Mitäs olet Kinski viimeksi lukenut?

    Itse luin Daniel Levitin kirjan The Organized Mind, Thinking straight in the Age of Information Overload. Voin suositella sitä kaikille.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mandelbrot, Kahneman, Taleb... Kaikki uudella kierroksella.

      Delete
  6. Aika kylmät kelit tänä keväänä.

    ReplyDelete
  7. Hyvältä näyttää paitsi lainoitusaste joka on omaan silmään aika rapsakka!

    Oletan siis, että Nordnetin luotto käytössä ja Nordnet osakkeet vakuutena? Missä lukemissa muuten 143 054 eur salkun vakuusarvo pyörii? ..ehkäpä sitä vakuusarvoa kannattaisi pitää ennemmin silmällä kuin velan suhdetta salkun arvoon?

    Tietty jos kyseessä on jokin muu sijoituslaina ja vakuutena on jotain kiinteää omaisuutta, ei tätä (margin call) ongelmaa ole. Silloinhan summa ei ole paha jos vertaa vaikka monen asuntolainaan.

    Oma vuoden 2017 teema on maksella sijoituslainoja pois. Vaan sormien pitäminen pois ostonapilta on tunnetusti vaikeaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lainoituksen suhteen kauhun tasapainoa koetan hakea.

      Delete
  8. Olet näemmä sijoittanut myös Degiron kautta. Onko kaikki sujunut ongelmitta? Onnistuiko tietojen ilmoittaminen verottajalle sujuvasti (kelpasiko Degiron tarjoama raportti itse lähetettynä)?

    ReplyDelete
  9. Degiroon kertyy USA-osinkoaristokraatteja kutauinkin lappu kerrallaan. B&H.
    Veroraportti menee sukkana läpi.

    ReplyDelete

Lisää kommenttisi, kiitos