Monday, January 5, 2015

Vuosi 2014


                          -  Kajastaa jo

Joulukuussa salkun tuotto laski 3,3 %. Talletin 993 euroa. Koko vuoden aikana  talletuksia  kertyi kaikkiaan 9555 euroa, mikä vastaa 786 euron keskitalletusta kuukautta kohti. 

Tuotoksi siunautui monien käänteiden jälkeen + 7,4%.


Salkun oman pääoman arvo oli 31.12.2014  yhteensä 90322 euroa, 

vuoden 2013 lopussa se oli 75204 euroa.

Salkku 31.12. 2014 


Nordnet    82 749

Seligson     7 573

Yhteensä 90322


Talletus yhteensä 9555€


Tulos  5563 €             ~   +7,4 %


Osingot toivat nettona 4307 euroa. 


Salkun tulos syntyi siis pääosin osingoista ja kaiken kaikkiaan suoritusta ei voi pitää häävinä, varsinkaan kun salkun sisällä runsaan 6000 euron Seligson-indeksisalkku tuotti +24%. 

Tässä sen kokoonpano.




Nordnetin salkkuraportointia muutettiin mielestäni huonompaan suuntaan. 

Aiemmin omaa tulosta pystyi vertaamaan useaan indeksiin, mutta nyt vain yhteen kerrallaan. 


Alla vuoden vuoristorata. Kauhun paikkoja riitti. Voitin OMXH25:n hienoisesti, samoin OSEBEX:in ja DAX30:n. Nasdaq100:kanssa kävi heikommin.

Mauno Koivisto sanaili jo 1978 kirjassaan Väärää politikkaa: "Talouspolitiikka on aina väärää, kysymys on vain siitä kenen kannalta ja miltä kannalta." 






Seuraavassa on Morningastarin piirtämä graafi koko salkun ja suurimpien sijoituksen tuotosta. Graafi on vain suuntaa antava ja kuvaa myös, miksi hajautus on tarpeen.





Seuraavassa 10 suurimman osakesijoituksen tunnuslukuja.  Nämä kaikki Nokian renkaita lukuunottamatta ovat myös tuottaneet hyvin vuoden 2014 aikana. 







Maantieteellinen jakauma.




Koko salkun arvon nousu vuodessa oli 20,1% (15118€ ).  

Tässä viiden vuoden seuranta.

Kulutusluottovelat ovat vaihtuneet pieneen kasvavaan pottiin. Parin vuoden takainen 


muistelma täällä.


Kertauksen vielä osinkojen kasvu.


















7 comments:

  1. Moi, jos ymmärsin oikein, niin salkkusi tuotossa oli osingot mukana? Silloin oikeampi vertauskohde olisi joku tuottoindeksi, eikä OMXH25, jossa ei ole osinkoja mukana. Esim. OMX Helsinki CAP -tuottoindeksi nousi vuoden aikana 10,6 %.

    Tuon Seligsonin indeksisalkun tuotto oli jäätävä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos rakentavasta kommentista!

      Osingot ovat mukana. Nordnet-salkun tuotto vuodessa oli salkkuraportin mukaan tuo 7,4% ja raportti väitti sen lyöneen OMXH25-indeksin.

      Kokonaistuotto ilman osinkoja oli 5563e - 4307e (osingot netto) =1256e eli lähtöarvosta laskettuna +1,67%. TWR-tuottoja en edes yritä laskea. Kun on kyse oikeasta rahasta, eurot merkitsevät, ei muu.

      - Sanotaan vaikka, että olen opintojeni siinä siinä vaiheessa, etten TWR-tuoton laskemista ole vielä ehtinyt oppia ;)

      Seligsonia pidän mukana muistuttamassa, miten täysin passiivinen kuukausisäästäminen tuottaa paljon paremmin kuin sinkoileminen markkinaspekulaatioiden armoilla.
      Kun sen vielä joskus uskoisinkin.

      Delete
  2. Oma kehitys 2014 oli muutamasta onnekkaasta treidistä johtuen vähän yli 10%, vaikka mielestäni epäonnistuin useamman kerran ajoituksissa ja ne näkyvät karusti punaisena salkussa. Tulevat osingot sijoitan, kun suuri epätoivo (= USAn koronnostohetken aiheuttama paniikki?) ryöpyttää lappuja alaspäin.
    Hauska kuriositeetti: salkkuni nordnetissä on alle tonnin tarkkuudella samansuuruinen kuin sinun.

    Tuottoisia sijoituksia vuodelle 2015 toivottaa Framtidens kaffepengar.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kommentista!

      Katsoin salkkuasi ja aika monta hyvää kauppaa löytyi jo lyhyeltä aikaa. Seadrill näkyy olleen kompastuskivi sullakin. Ensi erän ostin iloisen odotuksen vallassa hintaan 238 NOK.

      Irtauduin 160 NOK tienoilla. Palaan asiaan jos ja kun yhtiö pysyy pystyssä ja alkaa taas maksaa osinkoa.

      Vissiin tyhmä ajatukseni on, etten välitä vipata miljardööreille.

      Delete
  3. Ostatko tuota Vanguardin Total Stock Market ETFää Nordnetin kautta? Millasilla summilla kertaostoksena kun tuotahan ei valitettavasti voi kk-säästää?

    Sijoitan kanssa osinkoyhtiöihin korkeilla kriteereillä, mutta opiskelijana ei joka kuukausi voi laittaa tonnia niihin. Näin ollen ajallinen hajautus hoituu pörssidippejä odotellessa ja kk-säästämällä indekseihin. Tällä hetkellä käytössä iSharesin Emerging Markets ja World UCITS ETFt, molemmat sijoittajat osingot uudelleen. Mitä mietteitä tästä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. VTI, kuten muutkin ETF:t (QQQ, PJP, XACT OMXS30) on Nordnetilla. Olen pyrkinyt kaupankäyntikulut pitämään 0,7% tietämillä.

      En isommin usko ajoitukseen. Kuukausisijoituksessa tulee ostettua keskimääräiseen hintaan. Sen vuoksi suosin osto-ohjelmia, joiden toivoisin kestävän jopa vuosia.

      Delete
    2. Ai niin.
      Nordnetin superrahastot on lyömätön idea.

      Delete

Lisää kommenttisi, kiitos