Monday, August 25, 2014

Kolme uutta kulutonta Nordnetin indeksirahastoa. Valuutanvaihto on silti kulu

        Ainoa konsti kuumaa vastaan on sauna.



Kiitos vaan kysymästä. Hellettä on riittänyt. Aiempi ajatukseni muuttamisesta lämpimiin maihin sai pienen kolhun.

Pitkin kesää on odoteltu Nordnetilta muihinkin pohjoismaihin kuin Suomeen sijoittavia kuluttomia indeksirahastoa. Nyt  ne ovat merkittävissä.

Nordnet Superfondet Norge seuraa OBX-indeksiä, eli Oslon pörssin 25 vaihdetuimman osakkeen kehitystä. Rahasto sijoittaa osingot uudelleen kasvuosuuksien tavoin. Norjassa on kaksi samaan indeksiin sijoittavaa ETF-muotoista rahastoa, DNB-pankin ja XACT OBX-ETF, jonka TER näkyy olevan 0,30% kuten DNB:n indeksiosuusrahastollakin. Indeksin kautta pääsee kiinni todella mielenkiintoisiin yhtiöihin.





Nordnetin Superfondet ei sisällä merkintä- tai lunastuskuluja ja hallinnointipalkkiota ei myöskään ole. Kuitenkin Nordnet vaihtaa valuutan itse molemmin päin ja veloittaa palvelusta 0,25% eli exitin kohdalla kuluksi tulee 0,50%, mikä on rahastokuluksi ihan hyvä. Summa tosin laimenee pitoajan lisääntyessä ja olisi esimerkiksi 5 vuoden kohdalla enää 0,10% vuotta kohti. 

Jos verrokkina ostaisi vastaavan ETF-tuotteen käyttäen itse Nordnetin valuutanvaihtoa joutuisi maksamaan kolmostasolla välityspalkkion 0,18%, minimi 10€ ja ETF:n hallinnointipalkkion 0.30%. Lisänä valuutanvaihto 2 x 0,15 %. Sijoituksesta irtautuessa kuluja on siis muodostunut 0,78 % valuutanvaihtoineen. OBX-indeksiin sisältyy kaksi salkkuyhtiötäni Gjensidige Forskring ja SDRL. 

Portfolion arvostus- ja kasvuluvut ovat houkuttelevia. Luvut on poimittu vastaavasta ETF:stä.


Norjassa ilmeisesti  tehdään monia asioita oikein ja katselen sitä perukkaa hyvänä vaihtoehtona ylihintaiselle USA:lle.  Pieniä ajallisesti hajautettuja ostoja tekevälle Nordnet Superfondet Norge on mainio väline.

Nordnet Superfonden Sverige jäljittelee  NASDAQ OMXSBGI Index- osakeindeksin koostumusta ja sen tuottoa. Tässäkin löytyy vastaava ETF, XACT OMXSB.

Indeksi sisältää 71 ruotsalaista yhtiötä, joista suuren osan Morningstar luokittelee erittäin suuriksi tai suuriksi kasvuyhtiöiksi. Indeksi on siis laajempi kuin monelle tuttu OMXS30. Indeksiin sisältyy ainoa ruotsalainen salkkuyhtiöni Elekta.

Arvostustasoiltaan ruotsalainen rahasto on kalliimpi kuin norjalainen. Luvut vastaavasta indeksiosuusrahastosta.



Tässäkin Superfondenin ja vastaavan indeksi-ETF:n palkkiologiikka on sama. Superfonden tulee hiukan halvemmaksi, jos ostaa pieniä eriä.


Nordnet Superfonden Danmark seuraa OMX Copehagen 20 Cap -osakeindeksi koostumusta ja tuottoa. Indeksi näyttää sisätävän tanskalaisia lähinnä blue chip-osakkeiksi määriteltäviä instrumentteja. 

Indeksiä seuraavaa ETF-rahastoa en löytänyt. Yhtiöiden tunnuslukuja on linkin takana.

Downsiftaaja on jo arvioinut tuotteet, samoin Laiska sijoittaja.

Kokonaisuutena näiden kuluttomien rahastojen lanseeraus on ollut Nordnetilta hieno veto, oli se tehty mainosmielessä tai ei. 

Kun löysin autettuna muutaman muunkin vastaavan rahaston ei voi kuin arvailla kuinka hyvällä katteelle rahastoja mahdetaankaan meille tuulipuvuille kaupitella?

Näitä merkitsen heti. Pohjoismainen hajautus tulee halvalla kuntoon, kunhan aika kuluu. Toimialahajautus eri maissa näkyy poikkeavan jonkin verran. Tanskassa terveydenhuolto on hyvin edustettuna. Ruotsin hajautus on laajin. 

Houkuttelevin kohde on ilman muuta Norja. Suomen osakesalkkua voinen tilaisuuden tullen ryhtyä keventämään. Ruotsia on hiukan (1,68%)  OMXS30 ETF:n kautta. 




















___________________________________________________

Selvyyden vuoksi mainittakoon, ettei Kinskillä ole muita kytköksiä Nordnet -rahastoyhtiöön kuin arvo-osuustili.






13 comments:

  1. Tanska-rahasto kiinnostaa myös verotuksenkin vuoksi, mutta vaikuttaa tunnusluvuiltaan hieman kalliimalta kuin esim. Norja. Selittynee NovoNordiskin ja Novozymesin suurehkolla painolla (yht. yli 10%).

    ReplyDelete
  2. Molempien ROE on huiman korkea. NovoNordisk on ollut moneen otteeseen jo ostonapin alla. Nyt pääsee siihenkin kiinni helposti.

    P.S. Lisäsin blogisi rullaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. NovoNordiskia olen itsekin katsellut. P/E on vaan hurjan korkea, mutta potentiaaliakin löytyy (mm. Tresiba).

      P.S. kiitos

      Delete
  3. Minkähän takia tuohon Ruotsin indeksiin on otettu noin paljon enemmän yhtiöitä mukaan? 70, eikä noin 30 niinkuin muihin.
    Odottelin tuota Ruotsin rahastoa, mutta pitääpä laittaa myös Norja ostoslistalle.

    Pieni palaute blogin tekniikasta, ainakin minulla vähän takkuaa android tabletilla.

    t:Jahnukainen

    ReplyDelete
  4. Ilmeisesti sivulla on paljon tavaraa. Kun poistin blogrollista faviconit nopeutui lataaminen oleellisesti. Nyt en arvaa, mistä pitäisi keventää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. P.S. Kevensin grafiikkaa lisää. --Joko pelittää ?

      Delete
  5. Hmm, 3 kuukauden olemassaolonsa aikana tuo Norjan rahasto on hävinnyt jo 1,5% seuraamalleen indeksille, tuo on yli 6% vuositasolla... Toivottavasti tuo johtuu vain siitä, että rahastoon on virrannut paljon uutta rahaa.

    ReplyDelete
  6. Moro,

    Olen käyttänyt tätä sinun sivustoa eräänlaisena aloitussivuna talousaiheisille blogeille, kun sinulla on tuossa oikeassa reunassa paljon mielenkiintoisia blogeja - toki myös sivulle tulevat kirjoitukset tulee luettua huolella :-)

    Tänään kuitenkin ihmettelin, että mitähän oikein on tapahtunut kun oikeassa reunassa näkyi vain sivustojen nimet (esim. P.Ohatta - Kolmevitosena eläkkeelle), mutta ei ollenkaan sitä viimeistä blogia ja tietoa koska viimeksi on päivitetty (esim. Puff! Ja näin katosi palkka 2 days ago").

    Ajattelin kirjoittaa siitä tänne palautteen, mutta samalla huomasin että kun olen täällä kommentti osoissa, niin nyt näkyy myös se alaotsikko ja tieto viimeisestä päivityksestä.

    Meneehän se toki näinkin, mutta edellinen versio oli parempi :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. This comment has been removed by the author.

      Delete
    2. Kiitos palautteesta. Sivuston säätäminen jatkuu. Poistin kokeeksi alkutekstien katkelmat blogeista ja ei siis ollut hyvä niin? Palautin alkupätkät ja lisäsin myös pikkukuvakkeet.

      Kertokaa ihmeessä, pyöriikiö näin hyvin!

      ^ Anonymous: Olet tajunnut blogirullan idean. Ajatus oli koota kiinnostavia sivustoja yhteen omaksi ja muiden -siis lukijoiden iloksi. Myös toiveita otetaan vastaan. Tätähän tää on. Jos panee liian paljon infoa sivulle se ei enää pyöri vaikkapa tabletissa.

      Koska itselläni on valokuituyhteys en ole hoksannut käytettävyyttä ajatella niin.

      Delete
  7. Moro,

    on se nyt parempi kuin se edellinen, tosin kyllä se alkuperäinen versio faviconien kanssa oli paljon parempi - mutta kaikkiahan ei vaan aina voi miellyttää :-) Minusta se oli myös selkeämpi niin, että itse blogista ei ollut tekstiä, ainoastaan se otsikko, kun kyllä mä ainakin siitä heti muistin että olenko lukenut sen vai ei.

    Vaikka itselläni ei todellakaan ole mitään kuitua kotona vaan ihan puhelimen datayhteydellä mennään, niin ei tuo nopeus ole minulle ainakaan ollut koskaan mikään ongelma. Mutta muutos oli (IHMO) minusta selkeästi huonompaan. Onneksi ne datayhteydet paranee koko ajan, niin kohta ongelma poistuu ns. itsestään :-)

    ReplyDelete
  8. Jee - nyt näyttää minun aloitussivuni talousaiheisiin blogeihin taas paljon paremmalta :-) Kiitoksia.

    ReplyDelete

Lisää kommenttisi, kiitos