Thursday, November 7, 2013

Salkku 7.11.2013 -päivitys

Jostain syystä en saa yläpalkissa näkyvää salkkuosiota päivitettyä. Pannaanpa tietoja siis suoraan tänne. Listaus on Morningstarin X-ray -työkalulla tehty. Indeksin virkaa edustaa lyhyt korko. Kuten nähdään, salkun voittokerroin on varsin maltillinen.



Osakesektorit. Energiaa ja päivittäiskulutustavaroita pitäisi saada lisää.


Ja vielä maantiede. Suomi on edelleen keskiössä.


Olen entistä enemmän mieltynyt Seligsonin Phoebus-rahaston rahastonhoitaja Anders Oldenburgin tyyliin ja ajatteluun. Vaikkapa tässä postissa hän jakaa näkemystään siitä, miten matemaattiset mallit tulevat vaarallisiksi vasta sitten kun niihin alkaa uskoa ja että sijoituksia pitää hoitaa kuin metsää. Omassa mielessäni sijoittaminen on kuin seuraisi maalin kuivumista.

Anders Oldenburg, olkaa hyvä!

"Todellinen Value-at-Risk on luonnollisesti yhtä kuin riskikohteisiin sijoitetun salkun arvo. Kun asioihin suhtautuu maanläheisesti ja realistisesti, hajautusta ei tule yliarvioineeksi eivätkä suuretkaan heilahtelut johda katastrofeihin."





Lopuksi salkun kehitys viimeisen vuoden ajalta. Vertailuindeksinä Osakkeet, Eurooppa, joustava.


Vuoden seuranta muutamaa indeksiä vasten. OMXH25 on vahvassa vedossa.
























No comments:

Post a Comment

Lisää kommenttisi, kiitos