Thursday, March 3, 2016

Osuuspankin Oma talous-palvelu historiaan -miksi?


Käytössäni on jo vuosien ajan ollut pääpankkini Osuuspankin eli nykykielellä OP:n   oma talous-palvelu. Se on ollut todella näppärä työkalu pysyä kartalla. 

Kyse on yksinkertaisesti siitä, että tilitapahtumat voi luokitella joko saajan/maksajan tai tapahtumatyypin mukaan monella eri tavalla reaaliaikaisesti. Käden käänteessä näen, paljonko Rodrigo Nikkasen korjaamo, kalahalli  tai Botnia Pub on saanut rahojani viime kuussa tai toissa vuonna. Tai varaosakaupat tai pubit yleensä. Freelancer tai yrittäjä näkee vastaavasti hetkessä, kuka oli se suurin palkkionmaksaja. Voin halutessani siirtää nämä sitten graafiseksi esitykseksi. 



Kiva ominaisuus oli myös rahamäärän seuranta. Kuvaa oli kauska katsella iltaisin ja muistella, millaista oli olla varoissaan.




Tähän idylliin tuli verkkopankkiin tylynoloinen ilmoitus:


Oma talous-palvelu poistuu käytöstä 9.3.2016

Muistathan tulostaa Oma talous-palvelusta kaikki tarvitsemasi tiedot ennen palvelun päättymistä tai ennen kuin lopetat palvelun käytön. Tietoja ei voi saada lopetuksen jälkeen eikä palvelua voi ottaa uudelleen käyttöön.
Op.fi-palvelussa Oma talous-palveluun pääset kohdasta: Henkilöasiakkaat > Tilit ja maksut  > Tilit  >  Oma talous.
Jatkossa voit hyödyntää oman talouden seurantaan Pivo-mobiililompakkoa ja verkkotiliotetta. Myös uusia oman talouden hallinnan apuvälineitä on kehitteillä op.fi -palveluun.
Verkkotiliote näkyy olevan pdf-muotoinen versio, ja tiliote tarjoaaa mahdollisuuden viedä tilitapahtumia taulukkolaskentamuotoon, mitä ainakin me yrittäjät ja muut kirjanpitoa tekevät osaamme arvostaa. Pivo on taas puhelimessa oleva ominaisuus, joka ei minua kiinnosta.

Sen jälkeen kun jäin pois päivätöistä lopetin kokonaan puhelimen käytön uskonnollisista syistä.  Uskonnon jumalan nimi on Perkele, jonka nimen lausuin turhaan satoja kertoja viikossa, kun  tavoitettavissa piti olla 24/7. 

Nyt minut tavoittaa banaanipostilla tai savumerkeillä, jos satun olemaan laaksossa.

Täytyy toivoa, että jokin vielä innovatiivisempi palvelu astuu tilalle, etten sorru hulvattomaan elämäntapaan tietämättäni, ilman vakaata harkintaa.

----------

Muutosvastarintaa päin ja epämukavuusalueelleen pääsee nopeasti lukemalla Pekka Viljakaisen kirjan NO FEAR. 

Suosittelen kirjaa vakavasti meille  jämähtäneille. Enjoy!



















5 comments:

  1. En ollut koskaan kovin aktiivinen omatalouden käyttäjä, mutta sieltä oli näppärä tarkistaa paljon vuosittain maksanut jostain palvelusta jne. Nykyään puuhaan excelissä samaa, tosin manuaalisesti käsin naputellen

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juuri näin. Selkeä huononnus palvelussa!

      Delete
  2. Outoa että lopettivat, kilpailu asiakkaista heikkenee vai miten tämä pitäisi tulkita?
    Olen odottanut muidenkin pankkien tuovan vastaavanlaisen palvelun, saapa nähdä.

    -Juha

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tällainen lupaus tuli OP:lta:
      "Uusia oman talouden hallinnan apuvälineitä on kehitteillä myös op.fi -palveluun."

      Toivotaan että pian.

      Delete
  3. Moro...tuskailin itsekin tuota kun op meni poistamaan oma talous palvelun. Olen tehnyt sen perusteella asuntosijoitus bisneksen kirjanpidon esimerkiksi. Löytyi onneksi vastaava palvelu joka ajaa melkein saman asian, noutaa automaattisesti tiedot verkkopankista. http://www.balancion.com/

    ReplyDelete

Lisää kommenttisi, kiitos