Thursday, October 22, 2015

Oriola-KD Q3 2015. Myrskyn mentyä

     Kirkastuvaa lännestä.

Oriola-KD on lääkkeiden vähittäis- ja tukkukauppaan keskittyvä suomalainen pörssiyhtiö. Yhtiö toimii tehokkaana ja luotettavana kanavana lääkevalmistajien ja kuluttajien välillä Pohjois-EuroopasOsa. Yhtiö harjoittaa lääkkeiden vähittäiskauppaa eli apteekkitoimintaa Ruotsissa, verkkoapteekkiliiketoimintaa Latviassa ja lääkkeiden tukkukauppaa Suomessa, Ruotsissa ja Baltian maissa. Lisäksi yhtiöllä on terveys- ja hyvinvointituotteiden markkinointiliiketoimintaa Suomessa ja Baltian maissa. 

Olen kirjoittanut Oriolasta keväällä  Katumuspilleri tehosi käänneyhtiöön. Tuolloin pohdiskelin, onnistuuko Oriola tekemään käänteen ja vakauttamaan kulkunsa. Siltä alkaa näyttää. Osallistuin keväällä myös antiin.

Tässä alkuvuosi.

"Taloudellinen kehitys tammi-syyskuussa 2015

Liiketoiminnan volyymiä kuvaava laskutus kasvoi 7,1 (laski 2,1) % ja oli 2404,2 (2245,5) miljoonaa euroa.

Liikevaihto kasvoi 0,9 % ja oli 1205,5 (1194,6) miljoonaa euroa.
Käyttökate ilman kertaluonteisia eriä kasvoi 3,0 % ja oli 62,4 (60,5) miljoonaa euroa.

Käyttökate oli 62,1 (59,5) miljoonaa euroa.

Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 45,5 (44,0) miljoonaa euroa.
Liikevoitto oli 45,3 (42,9) miljoona euroa.
Liiketoiminnan nettorahavirta oli 55,1 (-19,2) miljoonaa euroa.
Tilikauden tulos oli 32,1 (28,5) miljoonaa euroa ja osakekohtainen tulos oli 0,18 (0,17) euroa."

Oriola esitteli uutta strategiaansa elkuussa 2015. 

Strategiaa perusteltiin liiketoimintaympäristön muutoksella, missä kuluttajat ovat entistä vaativampia ja tottuneita asioimaan 24/7-maailmassa, sähköisten palveluiden tarve kasvaa ja lääkemarkkinoiden toimijoiden roolit Smuuttuvat. Strategian ytimessä on edelleen tarkoitus toimia linkkinä lääkeyritysten ja kuluttajien välillä, mutta perinteisen lääkejakelun ja apteekkitoiminnan ohelle yhtiö aikoo kehittää uusia lisäarvopalveluita (ml. verkkokauppa) kuluttajille, sairaaloille, terveyskeskuksille ja muille alan toimijoille.


Oriola satsaa verkkopalveluiden ja logistiikan parannukseen 20 miljoonaa.

Viivoitinanalyysilla eps 2015e on 0,24 ja osakekohtainen osinko 0,13. Osingonjakosuhde 54%, yield 3,17% nykyiseen kurssiin laskettuana, Oma keskikurssi on 3,74, Rauhallinen ja tätä nykyä vakaa kasvu jatkunee seuraavinakin vuosina, jos hyvin menee. 

Tärkeintä on, että Venäjän harharetki loppui ja saadaan aitoa voitollisuutta, jota joku oligarkki ei mätä naamaansa. Lisään tätä kun saumaa tulee. Nyt osuus salkussa 1,1%.

Muita osavuosikatsauksia (Fortum, Kone, Wärtsilä) tutkailen parhaillaan ja ehkä lausun jotain myöhemmin.



























1 comment:

  1. Laita vaan ajatuksiasi kolmesta muustakin yhtiöstä. Luen jutut mielellään kun yhtiöt löytyvät salkustani. Aloittelin osakesijoittaista n. kuukausi sitten ja olen mielenkiinnolla tutkaillut blogiasi. Ehkäpä jotain oppia on vasta-alkajallekin tarttunut. Laitoin sinut myös sharevillessä seurantaan hiljattain.

    ReplyDelete

Lisää kommenttisi, kiitos