Friday, January 31, 2014

Osto-ohjelma jatkuu: Kone

    Markkinavoimat ovat pääsemässä irralleen.




Ostettu Kone Oyj  45kpl a 30,05€.

Osuus nyt 3,86% salkusta. Saattaa jopa riittää tällä erää. Muutamassa päivässä kurssista on sulanut kolme euroa. Saa nähdä kuinka alas mennään. Lisäostoja on kai viisainta jatkaa vasta tauon jälkeen. Vipua nyt 6,7% salkun kokonaisarvosta, melko tarkasti Seligsonin omistusten verran.
Lyhennystahtina pidän   900-1000€/kk. Enempää en halua vivuttaa.
















Tuesday, January 28, 2014

Osto: Kone


Kuva: Rakennuslehti. Koneen Ultrarope-ratkaisu


Hissivalmistaja Kone teki hyvän tuloksen. Linkki tunnuslukuihin ja taseeseen löytyy täältä. 


Yhtiön tase on vahva ja oman pääoman tuotto nousussa, nyt jo 40,1%.


Yhtiön strategia ja ammattimainen johto jatkuvat, kun hyvää työtä tehnyt Matti Alahuhta siirtyy syrjään ja toimitusjohtajaksi nousee talousjohtaja Henrik Ehrnrooth. Ei mikään turha kaveri. Koneen Henrik Ehrnrooth palkittiin vuonna 2011 Accenturen, Guttan ja Talouselämän kilpailussa vuoden talousjohtajana.


Olen pitkään katsellut Konetta sillä silmällä ja aloitan osto-ohjelman. Kallishan Kone on. P/E on Reutersin tietokannan mukaan 24,1 mutta jostain on aloitettava ja hyvä maksaa. 



Osto Kone OYJ 55 kpl a' 32,98€.


Samalla kevennän yli 10 % osuuteen noussutta UPM Kymmene omistusta hieman. 


Myynti UPM 120 kpl  a' 12,16€. Ostohinta oli 9,28€ joten tälle erälle realisoituu 31% myyntivoitto.


























Saturday, January 25, 2014

Active share -%

         Hailuoto, Marjaniemi



Huomautus: Tämä on harjoitus. 
Tehkää tätä kotona niin paljon kuin mielitte.

Viime aikoina olen tutkaillut menetelmiä selvittää, kuinka paljon portfolioni eroaa indeksistä. Aiheesta on ansiokkaasti kirjoittanut Warren Graham, jonka Osinkopuu-blogista löytyi työkalu tähän. Myöhemmässä kirjoituksessa hän selittää, kuinka rahastonhoitajan aktiivisuuden voi tutkia.

Huolimatta kovin pelottavasta tutkijoiden Cremers ja Petäjistö kehittämästä kaavasta päätin yrittää laskea oman salkunhoitoni aktiivisuuden.


Active sharen laskemisessa lasketaan rahaston sekä vertailukohdan omistusten painoerot eli niiden itseisarvot yhteen ja jaetaan saatu luku kahdella. Luvun pitäisi olla yli 50-60 % erottuakseen indeksistä edes siedettävästi. 

Toinen asia on, miten valita indeksi, johon verrata.

Oma salkkuni sisältää 98,5% osakkeita (myös ETF) ja loput, pikku siivu on korkorahastoja. Osakkeista 70% on Euroopassa, pääasiassa Suomessa ja Ruotsissa, 24% USA:ssa ja loput kehittyvillä markkinoilla. Harjoituksen vuoksi katson, kuinka paljon potfolio eroaa Seligsonin OMXH25-ETF:n arvoista.





















Wednesday, January 22, 2014

Tapahtumia ja niiden seurauksia


Pakkasta, tuulta, aurinkoa. (Oulunsalo).


Olen päivittänyt sijoitusstrategiani. Se löytyy välilehdeltä Strategia. Mikäli kanssamatkustajilla, siis sinulla joka luet tätä blogia, on tarvetta kommentoida tai tarkentaa, palaute otetaan vastaan. Paljon vanhaa, vähän uutta ja paljon varastettua. Erityisesti Fyysikon osto- ja myyntikriteerit tuntuvat läheisiltä ja soveltuvat ajatteluuni.

***

It-viikko kertoo perinpohjaisesti Targetiin kohdistuneesta tietomurrosta, joka on ilmeisesti hyvin mittava ja harmillinen. Tämän laadukkaan vähittäismyyntiyhtiön osake on nyt alennuksessa ja pitänee sitä vähän seurata.
Pitkällä aikavälillä tämä on merkityksetöntä kohinaa.

Speksit näkyvät olevan kohdallaan.
P/E 15,88
EPS 3,73
Div% 2,91, 5 v kasvu 20,62, kasvattanut osinkoa 46 vuotta. Payout 43,41.

***

Suomen verottaja kurittaa Nokian renkaita 100 miljoonan mätkyillä ja osakkeen hinta valuu jo toista päivää.
Silti yhtiö juhlii talvirenkaan 80-vuotispäivää. On asenne kohdallaan. Hyvä!

"Nokian Renkaat kehitti ja valmisti maailman ensimmäisen talvirenkaan pohjoisen
viimaan ja pakkaseen vuonna 1934. Ensimmäinen talvirengas eli Kelirengas
suunniteltiin kuorma-autoille. Kaksi vuotta myöhemmin rengastehtaan insinöörit
kehittivät liukasteleville mobilisteille uuden talviturvallisuutta parantaneen
ratkaisun, Lumi-Hakkapeliitan. Nykyisin Nokian Hakkapeliitta on yksi
tunnetuimmista talvirengasbrändeistä kaikkialla, missä eletään todellisen
talven ehdoilla." 

***

UPM sulkee Ranskan tehtaansa. Kurssireaktiota ei ole näkynyt.

***

Wärtsilän myyntihuhut ovat saaneet piensijoittajat myyntilaidalle.

***

Ja me muut jatkamme pakkasessa kärvistelyä.
Tulee kevät.

















Thursday, January 9, 2014

Tilinpäätös 2013


Kaamos alkaa olla ohi.

Sydäntalven päivät ovat kuluneet nopeasti lomailun merkeissä. Joulua vietimme tunturissa, missä postikorttimaisema pyhien aikana vaihtui vesisateeseen. Sijoitusasioita ei juurikaan ole tullut mietittyä. Kumppaneiden raportteja olen tutkaillut. Hyvin kunnioitettavia tuottotuloksia on ollut esillä, joskin muutaman maltillisesti kehittyneen yhdistelmäsalkunkin olen nähnyt.

Odotetusti Helsingin pörssi on lyönyt laudalta monet muut isommat indeksit. Joillakin pienyhtiöllä on ollut huikean korkeita kasvulukuja ja tietysti Nokian käänne on ollut suurelta osalta vaikuttamassa. Omaan salkkuun nousijoista ei sattunut kuin PKC, jonka vuosituotto on ollut yli 50%.

Joulukuussa salkku notkahti sekä kurssien kyykätessä että verotuksellisten myyntien seurauksena.

Joulukuun tuotto on -0,06%. Marras-joulukuussa myin pois kokonaan MFA:n ja Realty Incomen osakkeet. MFA palasi salkkuun useassa erässä ja sen osuus on nyt 6,60%. Koko salkun osakepaino on liki sata ja korkosijoitukset ovat käteiseen verrattavaa lyhyen koron rahastoa. 

Kiinteistöpaino on 15,30% mikä on tyydyttävää. Huomaan hermoilleeni turhan takia REIT-omistuksissa. On makuasia, oliko ”verosyistä” tapahtunut tappion ottaminen tarpeen vai ei. REIT vain näkyy olevan kovin volatiili näinä aikoina, vaikka osinkoa sellainen saattaa puksuttaa keskimäärin 6-7%.

Joulukuu
Myynti
Realty Income (O)

Osto
Orion
MFA -lisäys
XACT OMXS30

Nordnetin ETF-osto-ohjelmassa ovat lisäksi
DB X-Trackers MSCI Brazil TRN Index UCITS ETF ja
DB X-Trackers MSCI Japan Index UCITS ETF.

Talletus joulukuu 2013   2080
Salkku 30.11.2013         73173
Salkku 31.12.2013         75204

Joulukuun tulos -0,06%.

Tilinpäätös 2013

Salkku 1.1.2013 58000
Salkku 31.12.2013              75204
Talletus 1/2013 -12/2013      9546

Tulos +13,2%
Salkun arvo nousi +29,7%.

Osingot 2013                          2834
Osingot 2012                          1744

Osinkotuotto 4,88%
Osinkojen kasvu edellisvuoteen verrattuna on 62,5%.

Kaupanteko on vähentynyt oleellisesti. Kaupankäyntikulut ovat n. 0,7%.

Osakket ja sektorit. 
Vertailuindeksi Global-Flex.



Tarkempaa osake-erittelyyn palaan tuonnempana. Ja taas, ettei totuus unohtuisi. Salkun arvon kehitys.

Yhteenvetona 

vuodesta 2013 voi sanoa, että huonomminkin olisi voinut mennä. Tappioden realisointi söi tuottoa. Toteutumattoman tuoton puolella miinusta näyttää tällä erää vain VWO, joka toipunee aikananaan.

Sijoitustahtina olen kyennyt pitämään keskimäärin 795 euroa kuukaudessa.

Tavoitteena on edelleen 100k€ ylittäminen ennen vuoden loppua ja orinkotulojen lisääntyminen 4500 euroon vuodessa ja ydinsalkun kasvattaminen.

Vuoden aikana olen mielestäni oppinut valtavasti. Ennen kaikkea blogistikavereilta ja alan kirjallisuudesta, josta on erikseen nostettava esiin Jukka Oksaharjun uusin. Ajattelin ennakkotilata hetimmiten Pasi Havian ja kumppaneiden tuoreen kirjan. Matka jatkuu.

Vuodentakaisiin mietteisiin 

verrattuna tunnelma on rauhallisempi -tuli mitä tuli.

Huomaan olevani aika avuton tunnuslukujen arvioinnissa, arvonmäärityksessä ja muussa taloudellisessa viisaudessa.  Aina voi ainakin yrittää opetella lisää. Mitään suurta sijoittajagurua Kinskistä ei näillä eväillä saa. Saattaa olla, että tähänastinenkin menestys (lainausmerkeissä) on sattumaa.

Lainaus vuoden 2012 raportista: 

" Samalla tuli myytyä OP:sta siirrettyjä hyviäkin yhtiöitä pelkästä kaupanteon ilosta, mutta myös tarpeesta keventää kotimaista osakepainoa ja osakepainoa ylipäänsä. Salkusta poistuivat Nokia, AmerSports, Martela, TeliaSonera ja Orion."

Jälkiviisauden imelässä lämmössä Martela oli ainoa tolkullinen myynti. 

Meiltähän tämä käy.